Tuomas Heikinpoika otti lakin päästään ja vastasi rauhallisesti:
"Minä tulen suoraa Joroisista. Siellä on paljon yhteisen kansan miehiä koolla ja he lähettävät teille tämän kirjeen."
"Kyllä minä tiedän ne teidän koollaolonne!" ärähti herra Götrik ja tempasi vihaisesti kirjeen Tuomas Heikinpojan kädestä.
Hän alkoi lukea sitä puoliääneen mumisten. Mitä etemmäksi hän ehti, sitä uhkaavamman ilmeen saivat hänen kasvonsa. Pari kertaa polkasi hän ontuvata jalkaansa lattiaan, samalla kuin rampaantunut käsi nytkähteli, pyrkien väkisinkin tekemään torjuvia ja vihastuneita eleitä.
"Hoh-hoh! kylläpäs tämä on kuulumatonta hävyttömyyttä!" korotti hän loppuun päästyään äänensä. "Ovatko ne viimeisenkin järkivähänsä menettäneet, hävystä puhumattakaan? Tulla minulta, kuninkaan uskotulta mieheltä, vaatimaan selkoa, mille puolelle minä muka haluan kuulua! Kyllä, kyllä, kyllä…"
Saadakseen linnanpäällikön suopeammaksi asialleen piti Tuomas Heikinpoika viisaana työntää väliin, ennenkuin herra Götrik sai sanan päästä kiinni:
"Tuota, meidän tarkotuksemme oli pyytää teitä päälliköksemme, vaikka se asia taisi jäädä pois siitä kirjasta."
Herra Götrik tyrehtyi nyt aivan äänettömäksi ja hänen vasen kätensäkin lakkasi nytkimästä.
"Vai päälliköksi teille rakkareille!" karjasi hän saatuaan puhekykynsä takaisin. "Kyllä minä teidät päälliköitsen!" ja hän paiskasi kirjeen Tuomas Heikinpojan silmille.
"Minkälaisen vastauksen minä sitten saan viedä takaisin?" kysyi Tuomas.
Heikinpoika, joka ei ollut tasapainoaan kadottanut.