Ystävällisesti tervehti hänkin kirkkoherraa, joka kumarrellen lähti saattamaan sisälle korkeita vieraitaan, kantaen mielessään pelkoa Markettansa puolesta, jonka hän keskellä arkitouhujaan yllätettynä luuli joutuvan kokonaan suunniltaan. Mutta tämäpä olikin ehtinyt jo malttaa mielensä ja työnnettyään kiiruusti syrjään ne voipytyt, juustot, lintupaistit ja muut tuomiset, joilla ylimaiden emännät olivat häntä muistaneet, sekä sivallettuaan päälleen pyhäisemmän puvun oli hän keskilattialla, syvään niijaten, ottamassa vastaan vieraita, joiden arvoisia ei ennen ollut Kalajoen papintupaan astunut.
Huolimatta herra Ljungon pyynnöstä käydä vierastupaan heitti herttua kursailematta turkin päältään ja asettui avaraan arkitupaan, sanoen haluvansa puhutella täällä seudun talonpoikia. Herttuatar asettui takkatulen ääreen ja oli tuota pikaa vilkkaassa keskustelussa Marketta-muorin kanssa. He puhuivat ruotsia, murtaen sitä vahvasti ja kumpikin omalla laillaan, nimittäin herttuatar saksaksi ja papinmuori suomeksi. Edellisen huomiota kiinnittivät ylimaan antimet ja jälkimmäinen tunsi itsensä tyytyväiseksi, saadessaan tuolle valtaemännälle näytellä juustojaan, keltaisia voikimpaleitaan ja lintupaistejaan.
Tieto herttuan ilmestymisestä pappilaan oli tällä välin levinnyt kulovalkeana ja tuota pikaa oli piha mustanaan uteliasta kansaa. Hetken seisoskeltuaan ja matkueen ajoneuvoja syynäiltyään työntyivät rohkeimmat miesjoukosta sisälle, saadakseen oikein käsistään katsella, kuten he sanoivat, valtakunnan pääisäntää, miestä, jonka kehotuksesta he edellisvuosina olivat tarttuneet nuijiinsa marski Flemingiä vastaan.
Siinä se nyt siis istui heidän edessään itse iso-isäntä, kuuluisa herttu-Kaarle, vanhan Kyösti-kuninkaan pojista nuorin, mies, jolle yksinään olivat periytyneet isän jalot hallitsijalahjat ja joka vasta nyt ikämiehenä vallanohjiin päästyään, ulkonaisten ja sisäisten vihollisten saartamana, teki työtä kuumeisella kiiruulla ja ponnisti voimansa äärimmilleen, luodakseen järjestystä ja voimaa rappeutuneeseen valtakuntaan ja saadakseen isänsä suurtyön elimellisesti jatkumaan. Kaikki mitä Kalajoen talonpojat hänestä ennestään tiesivät, oli pelkkää hyvää. Että hänen luonteensa hellittämätön ankaruus oli viime aikoina monesti puhjennut suoranaisiin julmuuksiin, se ei heidän mielestään ollut vika eikä mikään, sillä olihan se kohdistunut yksistään herroihin, heidän luontaisiin vihamiehiinsä. Ja että verovoutien tiliretket herttuan luona useinkin päättyivät hirsipuuhun tai että hän kuuluisalla hopeavasarallaan, jota hän aina kantoi vyössään, saattoi omin käsin kurittaa vilpisteleviä valtaneuvoksia, se kaikki oli omiaan suuresti lisäämään heidän myötätuntoaan herttuaa kohtaan. Heidän korviinsa oli jo kantautunut viestejä siitä, mitä kaikkea hän oli näinä kuluneina kuukausina Suomessa toimittanut, kuinka hallinto ja veronkanto oli järjestetty uudelle kannalle, kuinka puutteenalaisille seuduille oli toimitettu viljaa ja köyhille veronhelpotuksia, kuinka autiotilat olivat saaneet uudet asukkaat ja kuinka petollisia vouteja ja kirjureita oli joukottain lähetetty Tukholmaan, missä heitä odotti viranmenetys ja pahimmassa tapauksessa hirsipuu — tästä kaikesta he olivat kuulleet ja siksi lähestyivät he nyt tuota tuimaa valtaisäntää turvallisin mielin ja lämpimin ihailun tuntein, tietäen että laki ja järjestys pysyivät voimassa niin kauan kuin tuo mies piti ohjaksia käsissään.
Hän tervehti ystävällisesti talonpoikia, ojentaen vanhemmille heistä kätensä ja pannen liikkeelle ne harvat suomenkielen sanat, jotka hän oli ennättänyt oppia. Ja sitten alkoi hän herra Ljungon välityksellä vilkkaasti tiedustella paikkakunnan asioita ja ottaa selkoa epäkohdista. Tavantakaa kääntyi hän huomautuksineen ja määräyksineen käsikirjurinsa puoleen, joka oli pöydän kulmalle levittänyt kirjotusvehkeensä valmiina tekemään muistiinpanoja.
Ja kun tärkeämmistä asioista oli päästy, alotti hän miesten kanssa keskustelun maatalousasioista.
"Kuinka monta jyvää te saatte täällä rukiinkylvöstä?" kääntyi hän erään harmaapartaisen Rahjankylän isännän puoleen.
"Kolme ja neljä ja oikein hyvinä vuosina viisi ja kuusikin jyvää."
"Äh, se on liian vähän. Te hoidatte huonosti peltojanne. Laittakaa ojat vetäviksi, kyntäkää pelto kunnollisesti ja pankaa vahvasti sontaa, niin saatte nähdä, että sadot kasvavat kaksinkertaisiksi."
"Kyllähän se sonta on pellolle poikaa, mutta mistäpä sitä otti määräänsä enempää", arveli isäntä leveästi ja avonaisesti.