"Piltin synnytt' Betlehem, Betlehem,
Jost' ihastui Jerusalem,
Halle Halleluja!"
Niin hartaasti kuin Jesperi näköjään veisasikin mukana, askartelivat hänen ajatuksensa kuitenkin yöllisissä tapauksissa. Hänen mielensä oli tuosta ihmeestä niin tulvillaan, että hänen oli mahdoton pysyä aikeessaan olla sitä syrjäisille ilmaisematta. Ja niinpä kohta jumalanpalveluksen päätyttyä levisi kaupungissa kulovalkeana tieto, että mestattujen herrain päät Karjaportin päällä olivat sydänyön hetkenä veisanneet kuningas Davidin neljättäkymmenettäkuudetta psalmia. Sen oli Jesperi Yövartia nähnyt ja kuullut. Eikä ainoastaan hän, sillä pian ilmestyi ympäri kaupungin niitä, jotka kertoivat sydänyön aikana kuulleensa ulkona Karjaportin puolella veisattavan juuri tuota samaa virttä. Ja niin muuttui yöllä tapahtunut ihme tuota pikaa kaupunkilaisten yhteisomaisuudeksi.
Kun päivä valkeni, vaelsivat ihmiset suurissa joukoin Karjaportille. Mutta päät olivat hävinneet tornin harjalta, jossa ainoastaan tyhjät rautaporat seisoivat jälellä. Samalla tiesi joku, että kirkkomaalla oli viime yönä luotu umpeen hauta, joka siellä piti aina olla valmiiksi avattuna. Minne olivat päät joutuneet ja kuka oli tuon haudan umpeen luonut? Vai oliko tässä tapahtunut uusi ihme? Paljon arveluita lausuttiin ja moni katsoi merkitsevästi vanhaan yövartiaan, mutta kukaan ei häntä kysymyksillään ahdistanut. Kaikkien mielestä oli oikein ja kohtuullista, että päät vihdoinkin olivat saaneet rauhan, kuten he yöllisessä veisuussa olivat toivoneetkin.
Tämä ihmetapaus ei suinkaan jäänyt Viipurin muurien sisälle, vaan levisi nopeasti ympäri maan. Kaikkialla kerrottiin sitä niiden veristen tapausten ja muistojen yhteydessä, joilla viimeksi kuluneet vuodet olivat ihmisten mielikuvitusta niin runsaasti höystäneet. Jos alempien säätyjen keskuudessa nuijasodan veristen kohlujen johdosta olikin kytenyt katkera mieli omia herroja kohtaan, niin levitti tämä kertomus sovittavaa hohdetta mestattujen muistolle ja sai sovinnon kyyneleen kiilumaan monessakin silmässä, joka ennen oli samoja miehiä kohtaan vihasta kipinöinyt. Ja missä hyvänsä legenda kiertelikin, seurasi sen kintereillä peitetty moite Kaarle-herttuaa kohtaan, että hän oli nuijasodan jälkilaskuja selvitellessään menetellyt tylymmin kuin mitä oikeus ja kohtuus olisi vaatinut.