Kun olemme kävelyretkeltä palanneet koppiimme, naputtaa Vuoksi:
— Tunnen teidän uuden naapurinne. Se on Jussi V., oikein kunnon poika.
Jahaa, koska Vuoksikin hänet kerran tuntee, niin kyllä kai nuorukainen on ehtinyt olla mukana yhdessä jos toisessakin, arvelen itsekseni. Kun nyt vaan pääsisi yhteen hänen kanssaan! Mutta ehkäpä siihenkin vielä keino keksitään. — — —
Kuten sanottu, on nyt joulunaatto. Ilmassa ei kuitenkaan ole vähimmässäkään määrin joulutunnelmaa.
Iltapäivällä on jälleen pöytäkirjain lukua. Astuessani ulos kopistani on käytävän kulmassa tavallisesti jo seisomassa inssinööri R. Puristamme kättä ja vaihetamme jonkun sanan joulusta, jota olemme joutuneet näissä omituisissa oloissa viettämään. Sitten saapuvat S. ja A. ja me lähdemme miehissä marssimaan vartian edellä alempiin kerroksiin.
Siinä kulkiessamme mainitsen R:lle uudesta naapuristani sekä ilmotan hänen nimensä.
— Niinkö? — kummastuu R. — Minäkin tunnen hänet. Sanokaa minulta terveisiä, jos pääsette hänen yhteyteensä.
Kun "luennolta" palatessa H. saa kuulla minulta saman uutisen Jussi
V:sta, säpsähtää hän ja lausuu:
— Kuulkaa, koettakaa herran nimessä päästä hänen yhteyteensä sekä kysykää, onko hän tunnustanut ja niin ollen kertonut minustakin. Koettakaa jo tänä iltana, että minä huomenna saan kuulla.
— Mutta miten minä saisin hänelle toimitetuksi tiedon telefoonikeinostamme?