— Entä te? Oletteko te ollut suojelusosastossa?
— Kyllä, kaikki valtiolliset vangit joutuvat ensiksi suojelusosastoon.
— No löivätkö teitä?
— Eivät, vaikka ei paljon puuttunutkaan. Kun minut vietiin sisälle, sain jäädä isoon etuhuoneeseen hetkeksi odottamaan. — Mitäs seisot? Kävele! karjasi minulle eräs santarmi. Kuu minä aloin kävellä, karjasi toinen: — Mitä kävelet, seiso alallas! Koettivat siten ärsyttää, päästäkseen lyömään. Sitten tuli eversti, pui nyrkkiä ihan nenäni edessä ja huusi, että minut hirtetään neljännestunnin kuluttua.
— Hyi olkoon! Nehän käyttäytyvät kuin vesikauhuiset koirat! Kuinkakan lienevät Golikovia kohdelleet? Ovatkohan häntäkin lyöneet?
Toverini vastaus oli hyvin kuvaava.
— Da, njemnoshka, — sanoo hän välinpitämättömästi, — vähän poskelle läiskäyttäneet.
Mitä mielityötä onkaan venäläiselle lähimmäisensä pieksäminen! Ruoskalla, nagaikalla, on olennainen sijansa venäläisessä elämässä. Vuosia sitten sain sattumalta käsiini erään pienen latinankielisen kirjan, jossa eräs kuusitoistasataluvun hollantilainen lähettiläs kertoi Moskovan matkalla tekemistään havainnoista. Hänkin oli kiinnittänyt huomiotaan venäläisten pieksämisintoon. Tsaari pieksää ylimpiä virkamiehiään, kerrottiin kirjassa, nämä taas alempiaan ja niin edespäin aina talonpoikaan saakka, joka vuorostaan pieksää vaimoaan ja lapsiaan. Niin täyttää pyhän Venäjän yhtämittainen ruoskan viuhina.
Tätä pieksämismaniaa ei suinkaan ole katsottava miksikään kasvatusinnoksi, vaan on se selvästikin ilmaus venäläisen luonteen sairaloisuudesta. Eihän venäläisellä pieksämisellä ole mitään kohtuullista rajaa. Kun esimerkiksi venäläinen sotamiesjoukko ryhtyy kurittamaan jotakin omaa toveriaan, niin jatketaan raakaa, järjetöntä hakkaamista vielä sittenkin, kun uhri on käynyt tajuttomaksi tai suorastaan henkensä menettänyt. Entä suuret joukkopieksäjäiset ja pogromit? Kuinka ominaisia ja tavallisia ne ovatkaan venäläisessä elämässä! Ehkä tuon pieksämisinnon Venäjän kansassa aiheuttaa vaistomainen halu ruoskia itsestään ulos eräitä vissejä ominaisuuksia, jotka arojen kansaa pidättävät ainaisessa kaaoksen tilassa.
— Mutta eihän nyt toki tutkintotuomari ruvenne vankeja pieksämään? — virkan hetken vaitiolon jälkeen.