Kolmannen kerroksen kopeissa — olen sen huomannut parturissa käydessäni, sillä hänen työhuoneensa on mainitussa kerroksessa — ovat akkunat alempana, jota paitsi sieltä lyhemmän välimatkan takia on muutenkin mukavampi pihalle tähystellä. Siksipä onkin Vuoksi ahkerasti ikkunan ääressä havaintoja tekemässä. Niinpä hän taas eräänä päivänä sähköttää minulle, että hän on kävelypaikalla keksinyt uuden vihreätakin.
Siis jo kaksi sotavankia!
Mutta miksi heitä täällä säilytetään? Eikö sellaisissa tapauksissa toimi kenttäoikeus ja tavallisesti ilman vitkasteluja? Vai käytetäänkö heitä täällä todistajina meitä toisia vastaan?
Tämän tapaisia kysymyksiä liikkuu mielessäni ja joka kerta ikkunaan kiivetessäni tunnen kammon sekaista jännitystä, että milloin sinne ilmestyy joku läheinen tuttavani viheriässä univormussa. Jonkunlaisena Damokleen miekkana heiluu meidän päällämme tämä viheriätakkisten ilmestyminen Shpalernajan kävelypaikalle.
Yhä uusia löytöjä tekee Vuoksi, kunnes tiedossamme on neljä viheriätakkista. Kaikki ne ovat meille kummallekin tuntemattomia.
Sitten saamme tietoja, jotka hieman rauhottavat mieltämme. Eräänä perjantai-iltana tiedottaa minulle Vuoksi:
— Lähelläni täällä kolmannessa kerroksessa istuu ylioppilas H. Hän on upseeri suomalaispataljoonassa ja on hänet vangittu kotimaassa käydessään. Sain tilaisuuden äsken saunaretkellä vaihtaa moniaan sanan hänen kanssaan. Hän piti aivan mahdottomana, että ne neljä olisivat sotavankeina tänne joutuneet.
Tämä tieto on omiaan tuntuvasti keventämään sitä taakkaa, jonka vihreätakkien Shpalernajaan ilmestyminen on hartioilleni laskenut. Vaikeaksi arvoitukseksi jää meille tosin vielä kysymys siitä, millä muulla tavoin, kuin sotavankeina, he sotilaspuvussa olisivat voineet ryssän käsiin joutua. Ennen pitkää saamme kuitenkin vastauksen tuohon meidän kannalta niin polttavaan kysymykseen.
Saamme tietää, että nuo neljä ovatkin kevytmielisiä ja luonteettomia roistoja, jotka omasta alotteestaan ovat Riian rintaman yli karanneet ryssän syliin sekä tehneet suunnattoman joukon ilmiantoja tovereitaan ja muita kansalaisiaan vastaan. Mutta siitä lähemmin tuonnempana. — — —
Jonkunlaisella jännityksellä odotamme keisari Nikolain riemujuhlaa, jota vietetään hänen valtaistuimelle nousunsa viidentenäkolmatta vuosipäivänä. Venäläisten vankien keskuudessa liikkuu huhuja, että sinä päivänä annettaisiin jonkunlainen manifesti, johon muka sisältyisi amnestia erinäisille valtiollisille vangeille. Me suomalaiset emme kuitenkaan pane tähän huhuun kovin suuria toiveita, ollen vakuutettuja siitä, että vapautuksemme täytyy tulla toiselta taholta.