Hannu mietti hetken ja sanoi sitten kuin havahtuen:
"Mutta silloinhan olisi Juutilaisen ruumis maannut minun vieressäni.
Mutta mitään sellaista en nähnyt, kun aamuyöstä tulin tajuihini."
"Hm, se näyttää siis hyvinkin todenperäiseltä", sanoi Murainen kuin itsekseen.
"Mikä niin?" kysyi Hannu silmät suurina ja aavistaen jo puolittain asianlaidan.
"Että se olikin Asken, joka sinua löi", sanoi Murainen hitaasti. "Yksi meikäläisistä sen oli veneestä käsin huomaavinaan, mutta ei puhunut siitä mitään ennenkuin Kirsti itse alkoi Askenia siitä konnantyöstä syyttää."
"Kirsti?"
"Niin, merkillistä kyllä, sillä veneeseen tuotaessa hän oli tainnuksissa ja luostariin tultuamme houraili vielä pari päivää. Ja houriossaan hän alkoi Askeniakin syyttää eikä sallinut häntä silmiensä edessäkään. Silloin kertoi tapauksen näkijäkin huomionsa ja kun me aloimme katsoa karsaasti Askenia, katosi hän pari päivää sitten kokonaan joukostamme."
"Minä luulin nähneeni hänet täällä haudalla", sanoi Hannu ihmeissään.
"Kyllähän saksalaiset ovat sinua vihanneet", sanoi Murainen, "mutta tuollaista konnantyötä ei senhän olisi odottanut. Kyllä kai siihen on täytynyt olla syvempääkin syytä kuin kauppakateus."
He kulkivat äänettöminä Kirkkokatua alas. Useimmista puurakennuksista oli jälellä vain tuhkaa ja kekäleitä korkeiden kivijalkojen välissä. Alastomina ojentuivat hävityksen keskellä valkoisiksi kalkitut uunit taivasta kohti. Kadulla ajelehti halpa-arvoisempia talouskaluja, vaaterääsyjä, kekäleitä ja tuhkaa. Ilmassa tuntui kydönomainen tuoksu.