"No, saatte itse nähdä ja kuulla", lausui Ahtisten herra, Maunu Niilonpoika, joka nykyään hoiti linnan päällikkyyttä, ja pöydästä nousten poistui huoneesta.
Kun hän hetken kuluttua palasi, oli hänellä kädessään Kustaa-kuninkaalta saapunut kirje. Näytettyään kaikille tuttua allekirjotusta "Göstavus", joka vankoin ja täsmällisin goottilaiskirjaimin oli piirretty hiukan vinoon tekstin alle, levitti hän paperin eteensä pöydille ja alkoi hymyään hilliten lukea:
"Ja muutoin meistä tuntuu viisaimmalta, että meidän väkemme saapi joitakin väkeviä juotavia, joko paloviinaa, reininviiniä, simaa tahi pryssinkiä niin paljon että kukin saa hyvän humalan, jotta he sitten, kun joudutaan taisteluun vihollisen kanssa, olisivat sitä kärkkäämmät ja rohkeammat käymään kimppuun."
"He he he… hah hah haa!" vyöryi naurun jyrinä ympäri pöydän.
"Ukko näkyy tietävän, mikä voima viinassa asuu", lausui Kivennavan vouti. "Mutta hänen olisi myöskin pitänyt toimittaa sitä ainetta riittämiin asti — aivan yhtä riittävästi kuin tuolla itäkulmilla piisaa koirankuonolaislaumoja, joita vastaan meidät on tänne vartioiksi asetettu."
"Elähän nurise, veli Kivennapa", vastasi linnanpäällikkö, "sillä näiden sarkkojen sisällys on juuri Kyösti-ukon toimittamaa tavaraa. Toissa päivänä saapui näet Turusta kuninkaan laskuun kokonaista neljätoista aamia reininviiniä."
"No ei sitten muuta kuin: eläköön vanha Kyösti-kuningas!" huudahti herra Jöns. "Mutta entäs paloviina ja pryssinki?"
"Niitä meillä on ennestään jonkun verran tallella — ainakin parin kolmen tappelun varalle."
"Entäs onko ruutia, kuulia ja pyssyjä yhtä riittävästi varastossa?" kysyi Niilo Boije.
"Luulenpa niitäkin olevan meillä tarpeellisen määrän", ilmotti Maunu Niilonpoika, "vallankin mitä ruutiin tulee, sillä viime tammikuussahan me pääsimme vihollisista parin ruutitynnyrin hinnalla."