Kuullessaan nuo suomeksi lausutut sanat säpsähti pappi ja kysyi hätäisesti, myöskin suomeksi:
"Mitä, oletko sinä suomalainen? Kuka sitten ja mistä?"
Sorolainen havahti horroksistaan ja karkasi vimmastuneena ylös vuoteesta.
"Mitä, oletko sinäkin suomalainen?" huusi hän astuen papin eteen, joka kauhistuneena peräytyi hänen edellään huoneen nurkkaan.
"Mitä, oletko sinäkin suomalaisen piispan poika?" huusi Sorolainen nyrkkiin puserretut kädet kohotettuina.
"Miksi raivoat, veli?" änkytti pappi kalpeana, "minähän olen hänen majesteettinsa kuningas Sigismundin hovisaarnaaja, Josephus Jussoila, Johannes Jussoilan nuorin veli."
"Hovisaarnaaja!" yltyi Sorolainen, "hovisaarnaajina ja tuulenpieksäjinä teitä, kirottuja suomalaisia, on joka paikassa, mutta ei koskaan siellä, missä teitä tarvittaisiin. Siellä kotona lyö pyöveli kansalta pään poikki, mutta te olette patjakuninkaan ja narrin hovisaarnaajina. Miksette pysy kotona ja tee kuningaskuntia? Mutta siihenpä te hovisaarnaajat ette pysty, siksi teille on Jumala antanut Ruotsin Kaarlen rautapiiskaksi…"
Hänen äänensä tukehtui, hän horjahti ja oli kaatumaisillaan. Pater Jussoila otti häntä käsipuolessa ja talutti uudelleen vuoteeseen. Hän riisui hänet hellävaroen ja laittoi peittoon.
Yhtäkkiä alkoi Sorolainen rajusti nyyhkyttää, tarttui Jussoilan käteen ja kysyi, eikö tämä tahtoisi ripittää häntä. Jussoila myöntyi siihen, mutta hetken kuluttua ja hiukan tyynnyttyään sanoi Sorolainen:
"Ei, lukekaa minulle vain isämeitä."