Hän loikoi päivää paistattaen turvekodan oviaukossa ja lipsutti sormiaan. Äiti istui kivellä oven pielessä, kuroen luuneulalla ja jännerihmalla isän nahkamekkoa. Isä itse oli mennyt kalanpyydyksiään kokemaan, mutta isoisä, arpinen ja ontuva ukko, kyykötti maassa kodan edustalla ja jauhoi kivikirveeseen reikää niin että hänen kaljulta kiireeltään vieri hikihelmiä, jotka tipahtelivat hänen likaiselle nahkaesiliinalleen.
Yhtäkkiä keskeytti äiti työnsä, lausui jotakin syvällä kurkkuäänellään ja osotti luisevalla sormellaan salmen taakse. Vaari keskeytti työnsä, varjosti kädellä otsaansa ja tirkisti samalle suunnalle. Korri ei nähnyt siellä kuitenkaan muuta kuin savupatsaan, joka rantakukkulain takaa kohosi suorana tyyneen ilmaan.
Sitten saapui isä pyydyksiltään, äiti ja vaari kiinnittivät hänen huomionsa savuun ja he alkoivat kiihkeästi keskustella. He puhuivat joistakin vieraista ihmisistä, jotka olivat vaaleanvärisiä, suuria ja voimakkaita ja jotka olivat tulleet jostakin kaukaa aaltojen takaa. Niillä oli erilaiset aseet ja pyyntineuvot kuin heillä ja Korri huomasi, että heistä puhuttaessa kuvastui vanhempain kasvoilla pelko ja epävarmuus.
Kului muutamia päiviä. Korri makasi vatsallaan rantakallion kielekkeellä ja viskeli pieniä kiviä veteen. Silloin kuuli hän loisketta kauempaa salmelta ja kun hän kohotti päänsä, näki hän purren, joka oli monta vertaa suurempi ja kokonaan toisella tapaa tehty kuin ne yhdestä puunrungosta koverretut ruuhet, joilla isä ja vaari meloivat pyydyksillään. Purressa istui useita vahvoja ja parrakkaita miehiä, joilla oli kokonaan toisenlaiset verhot kuin heikäläisten nahkapuvut. Outo, vavistava pelko täytti Korrin sydämen ja hänen mieleensä tulivat ne salaperäiset ja voimalliset haltiat, joille isä aina saaliistaan osan uhrasi.
Hiljaa hiipi hän majalle ja ilmotti äidille näkemänsä. Sinä iltana oli vanhemmilla jälleen kiihkeä neuvottelu ja sen seurauksena oli, että he varhain seuraavana aamuna kokosivat tavaransa kantamuksiksi ja lähtivät vaeltamaan päinvastaiselle ilmansuunnalle kuin mistä väkeväin miesten savu oli näkynyt.
* * * * *
Heidän uusi luolamajansa oli suuren järven rannalla monen päivämatkan takana entisestä asuinpaikasta.
Korri oli ehtinyt tulla jo kahta talvea vanhemmaksi, mutta yhä olivat he saaneet rauhassa metsästellä ja kalastella noilla äärettömillä, riistaa täysillä erämailla, joissa ainoastaan joskus saattoi tavata nahkoihin puetun ja kivinuijaa käyttävän oman heimolaisen.
Mutta sitten palasi isä muutamana päivänä sangen kiihtyneenä eräretkeltään: hän oli jälleen tavannut suuria vaaleita miehiä. Tietoisuus niiden läheisyydestä synnytti heissä uudelleen pelkoa ja epävarmuutta.
Korrilla sekaantui näihin tunteisiin myöskin uteliaisuutta. Hän tunsi jonkinlaista pelonalaista vetovoimaa niiden vaaleiden miesten puoleen. Ja niinpä hän eräänä päivänä, aseenaan vaarin valmistama luukärkinen keihäänsä, lähti yksinään retkeilemään sille suunnalle, missä isä oli kertonut heitä tavanneensa.