Piispan määräykseen vetoaminen sai kirkkoherran sanattomaksi. Masentuneena ja vaieten loi hän katseensa alas, minkä johdosta miesjoukon uhka kohosi ennalleen. Johtaja lausui vielä:
"Ylihuomenna me tulemme takaisin ja jos silloin tapaamme täällä vielä kaikki ennallaan, niin silloin ryhdymme me enempään."
"Poltamme pappilan perustuksiaan myöten!" lisäsi äskeinen uhkaava ääni.
Tämän jälkeen lähti miesjoukko pihasta. Herra Henrik tirkisteli sekavin tuntein heidän jälkeensä ja astui sitten tupaan, jonne hänen vaimonsa oli lasten kanssa vetäytynyt. Vaimo oli kuullut kaikki ja jakkaralle vaipuneena itki hän ääneensä.
"Tämä on kaikki sen munkki-hullun työtä!" virkahti Herra Henrik jotakin sanoakseen ja istui neuvotonna vaimonsa viereen.
"Tyynnyhän nyt, äitiseni, en minä jätä teitä kenen hyvänsä uhkauksista", koetti hän tätä lohduttaa.
"Mutta nehän uhkasivat polttaa kotimme", vaikeroi vaimo.
"Sitä he toki varovat, tekemästä!" vastasi mies.
Sen hän sanoi ainoastaan vaimoaan tyynnyttääkseen, sillä miesten uhkaavasta käytöksestä tiesi hän, että he lähenevän mustan surman pelottamina olivat valmiit mihin tahansa.
Hetken kuluttua kohotti hän painuneen päänsä ja lausui: