"Hänen Majesteetiltaan kuninkaalta."
Vapaaherra Sparre tarkasteli häntä kiireestä kantapäähän; alkoi sitten tyytyväisesti hymyillä ja taputti kersanttia ystävällisesti olkapäälle.
"Nyt teidän on muutamia päiviä levähdettävä matkan vaivoista, kunnes
Hänen Majesteetilleen menevä raportti ehtii valmiiksi", lausui hän.
* * * * *
Pari päivää sen jälkeen kun kersantti Simuna Antinpoika oli saapunut Parisiin, kulki hän illan hämärässä erään Ruotsin lähetystön nuoremman virkamiehen opastamana pitkin Seinen rantaa Tuilerioita kohti.
Raskaita karoliinisaappaitaan tömistellen ja kilkkavin kannuksin asteli hän hätäilemättä opastajansa jälessä vanhan kuningaspalatsin monimutkaisia käytäviä, olematta millänsäkään ihmeissään töllistelevistä vahtisotilaista ja lakeijoista. Eikä hän osottanut mitään typertymisen oireita, kun hän koreapukuisen lakeijan avaamasta ovesta astui saliin, jonka loisto sekä sen kiiltävällä permannolla liihotteleva seura ihan silmiä häikäisi.
Siellä sirkutteli kokonainen liuta keveäpukuisia, enkelikoreita naisia, jotka leyhyvine viuhkoineen olivat kersantista kuin suuria, loistavasiipisiä perhoja. Ja heidän keskellään liikkui sirosti kumartelevia, silkkisääryksisiä ja peruukkipäisiä herroja pitsihihaisine ja monikirjavine mekkoineen. Muutaman vahvasti puuteroidun peruukin sisältä näkyivät hänen ranskalaisen majesteettinsa pöhöttyneet ja väsähtäneet kasvot pitkine burbonilaisnenineen. Hän istui tuttavallisesti hoviherrojensa keskellä, joiden joukossa näkyi Ruotsin lähettiläskin.
Simuna Antinpoika ei kuitenkaan kiinnittänyt heihin mitään huomiota, vaan varovaisen tanakasti astuen, ettei kompastuisi liukkaalla permannolla, eteni hän jonkun matkaa ovesta ja asettui sitten sotilaallisessa asennossa odottamaan, mitä hänellä täällä tehtäisiin. Niin suuresti kuin häntä huvittivatkin nuo liukastelevat herrat ja paljasrintaiset perhosnaiset, säilyttivät hänen arvekkaat kasvonsa kuitenkin tavallisen tuiman ja sulkeutuneen ilmeensä.
"Quel ours! — millainen karhu!" kuului naisten joukosta. "Tuollaisiako ne lienevät kaikki?"
Karoliinikersantti toimitettiin istumaan taburetille pienen pöydän ääreen. Köykäinen istuin rasahti arveluttavasti hänen sijottuessaan siihen. Raskaan miekkansa sovitti hän jalkojensa väliin niin että huotra rämähti parkettipermantoon ja nojasi vasemman kätensä sen kahvaan, joka ulottui hänen rintansa tasalle. Oikean kyynärpäänsä asetti hän pöydälle ja alkoi tarkastella vastapäisellä seinällä olevaa, monikoristeista uunia. Edessään olevasta loistavasta seurueesta ei hän näyttänyt olevan millänsäkään. Ja mitäpä hänen, joka oli ollut mukana Narvan, Väinän ja Klissovin voitoissa ja joka liikkui täällä kuninkaansa asioilla, tarvitsi piitata mokomista nukkeihmisistä.