Pari päivää tämän jälkeen syöksyi Kyander hämmästyneen näköisenä tupaan, jossa Procopaeus parhaillaan parsi univormuaan.
"Tiedätkö, kuningas on komentanut koko armeijan liikkeelle", huusi hän, "tuolla ulkona luettiin juuri hänen majesteettinsa päiväkäskyä".
"Liikkeelle, minnekä sitten?" kysyi Procopaeus tylsän rauhallisesti.
"Mikä lie kaupunkirähjä, Hadjatsch tai jotakin sellaista. Kuningas on saanut päähänsä, että siellä on muka paremmat talvikortteerit joukoille. Gyllenkrok oli kyynelsilmin rukoillut häntä sallimaan armeijan edes joulunpyhät viettää täällä, mutta kaikki turhaan. Eteenpäin vain, läpi lumen ja pakkasen! Mene tiedä, onko tämäkin katsottava sankaruudeksi."
"Kopeata itsepäisyyttä se on", huomautti Procopaeus. "Huono omatunto tekee hänet levottomaksi ja levoton ihminen ei kauan viihdy yhdessä kohti. — Mutta milloin meidän on lähdettävä?"
"Tänään jo."
"No lähtekäämme sitten. Haudassa ainakin saamme kylliksi levähtää."
Huoaten sijotti ratsumestari satulalaukkuun kolmihaaraisen kynttilänjalkansa, jonka hän oli jo kiillottanut ja asettanut valmiiksi pöydälle.
* * * * *
Talvi tuli vuonna 1708 aikaisin ja siitä kehittyi niin luminen ja kylmä, ettei sellaista oltu vuosisataan Europassa nähty. Suomessa ja Ruotsissa hautautuivat monin paikoin pienemmät asumukset umpipäähän lumeen, niin että asukkaat kykenemättä liikkeelle pääsemään kuolivat nälkään. Parisissa saakka kuoli ihmisiä viluun ja Venezian kanavat menivät jäähän. Mitä sitten Ukrainan aroilla, jossa tiheäturkkiset metsäneläimet kuolivat viluun ja kylmän kangistamia petolintuja vangittiin käsin.