Tehtyään sepälle vielä muutamia kysymyksiä niiden seutujen tilasta, joiden läpi hän oli harhailko sekä vihollisten liikkeistä siellä, viittasi Armfelt häntä poistumaan. Sen jälkeen käski hän ovenpielessä seisovan korpraalin hakea vangitun venäläisen rakuunan sisälle. Uteliaina kiintyivät muutaman hetken perästä kaikkien katseet siihen olentoon, joka korpraalin saattamana astui raatitupaan. Hän oli hintelävartaloinen nuorukainen, päällään venäläisen rakuunan lopen kulunut puku ja tukka, aikoinaan lyhyeksi keritty, oli pörröinen ja epätasainen. Kasvot olivat aivan parrattomat, kalpeat ja tyttömäiset ja suurissa, harmaissa silmissä oli pelästynyt ja harhaileva ilme. Huomatessaan niin monta katsetta itseensä kiinnitettävän, punastui hän ja painoi päänsä alas. Siinä asennossa teki hän vieläkin tyttömäisemmän vaikutuksen.
"Sinä puhut suomea?" kysyi Armfelt.
"Kyllä", vastasi rakuuna, vilkaisten kysyjään sekä lisäten hetken päästä hiljaa: "Se onkin minun äidinkieleni."
"Siis synnynnäinen suomalainen. Entä mikä on nimesi?"
Kuulusteltava kohotti uudelleen katseensa ja vastasi epävarmalla äänellä:
"Eerik Benjamininpoika."
"Kuinka? Eihän se ole mikään naisen nimi!" ja Armfelt pani ääneensä hieman ankaruutta.
Kuulusteltava hätääntyi nyt kokonaan ja purskahti sitten äkkiä itkuun, peittäen käsillä silmänsä. Nyt ei ollut enää epäilystäkään, ett'eikö hän ollut nainen.
"No, no, elähän itke, vaan ilmaise oikea nimesi, ei sinulle siitä mitään pahaa seuraa, päinvastoin", koetti Armfelt puhella hänelle lempeästi.
"Annikka minun oikea nimeni on", niiskutti tyttö, "Annikka Swahn."