Mutta mitäs tuo oli?
Hänen tarkat ilveksensilmänsä keksivät Dunderinmäen rinteeltä kohoavan ilmaan hienonhienon savupatsaan.
Oliko joku hänen miehistään ehtinyt jo sinne vai oleiliko siellä paikkakunnan pakolaisia? Tai olisiko joku pienempi vihollisjoukkue asettunut sinne jotakin väijymään? Viimeinen otaksuma sai hänet puremaan vihaisesti hampaansa yhteen.
No, pianpa hän oli saava siitä selon. Hän alkoi nopeasti laskeutua alas ja hetken päästä oli hän matkalla Dunderinmäkeä kohti.
Kun hän saapui mäen juurella kasvavaan lepikkoon, hiljensi hän kulkuaan ja eteni ainoastaan varovasti hiipien. Terävästi tähyilevine silmineen ja jännittyneille liikkeineen muistutti hän saalista vaanivaa petoa.
Varovasti työnsi hän päänsä oksien välitse ja kurkisti mäenrinteessä olevalle pienelle aukeamalle, josta savu nousi.
Näky, joka sieltä hänen eteensä aukeni, oli kaikkea muuta kuin pelottava. Suuren vierinkiven suojaan oli kyhätty pieni, turvekattoinen pirtti. Sen edustalla, päiväpaisteessa, istui pitkään ruskeaan kauhtanaan puettu kaljupäinen mies ja meisselin tapaisella aseella näperteli sileäksi höylättyä leppälaudan palaa. Välistä pyyhkäsi hän hikeä otsaltaan ja oli muutoin työhönsä niin syventynyt, ettei hän näyttänyt huomaavan mitään ympärillään. Hiukan sivulle oli parin kiven väliin tehty tuli pienen padan alle, jota iäkkään puoleinen nainen hämmensi.
Kun Luukkonen varovaisuudestaan luopuen astui rennosti aukeamalle, huudahti nainen ja mies pudotti laudan kädestään sekä yritti karkaamaan ylös. Kohta hän kuitenkin rauhottui huomatessaan, että tulija oli yksinään ja että hänellä lisäksi oli sininen univormu.
"Ystäviä ollaan!" tervehti Luukkonen, mihin toinen vastasi toivottaen
Herran rauhaa.
Lähelle tultuaan silmäili Luukkonen tutkivasti miestä ja virkkoi hämillään: