Hän alkoi lukea sitä puoliääneen mumisten. Mitä etemmäksi hän ehti, sitä uhkaavamman ilmeen saivat hänen kasvonsa. Pari kertaa poikasi hän ontuvata jalkaansa lattiaan, samalla kuin rampaantunut käsi nytkähteli, pyrkien väkisinkin tekemään torjuvia ja vihastuneita eleitä.
"Hoh-hoh! kylläpäs tämä on kuulumatonta hävyttömyyttä!" korotti hän loppuun päästyään äänensä. "Ovatko ne viimeisenkin järkivähänsä menettäneet, hävystä puhumattakaan? Tulla minulta, kuninkaan uskotulta mieheltä, vaatimaan selkoa, mille puolelle minä muka haluan kuulua! Kyllä, kyllä, kyllä…"
Saadakseen linnanpäällikön suopeammaksi asialleen piti Tuomas Heikinpoika viisaana työntää väliin, ennenkuin herra Götrik sai sanan päästä kiinni:
"Tuota, meidän tarkotuksemme oli pyytää teitä päälliköksemme, vaikka se asia taisi jäädä pois siitä kirjasta."
Herra Götrik tyrehtyi nyt aivan äänettömäksi ja hänen vasen kätensäkin lakkasi nytkimästä.
"Vai päälliköksi teille rakkareille!" karjasi hän saatuaan puhekykynsä takaisin. "Kyllä minä teidät päälliköitsen!" ja hän paiskasi kirjeen Tuomas Heikinpojan silmille.
"Minkälaisen vastauksen minä sitten saan viedä takaisin?" kysyi
Tuomas Heikinpoika, joka ei ollut tasapainoaan kadottanut.
"Vie se lurjus alas ja lyötä häneltä kädet poikki", huusi herra Götrik alapäällikölleen, "ja lähetä niine hyvineen sinne, mistä hän on tullutkin. Siitä saavat lukea vastauksen kirjeeseensä."
Tuomas Heikinpoika kalpeni ja yritti sanomaan vielä jotakin, mutta Simo Olavinpoika oli tarttunut hänen kaulukseensa ja kiskoi hänet ulos ahtaaseen porraskäytävään, missä hänen kykenemättä kääntymään ja vastarintaa tekemään täytyi tahdottomasti seurata raastajaansa pitkin kiertoportaita alas linnantupaan, jossa kostonhimoiset huovit ottivat hänet vastaan vahingoniloisella pilkkanaurulla.
Herra Götrik käveli vielä hyvän aikaa edestakaisin tornihuoneessa, huudahteli katkonaisin lausein ja huitoi tervettä kättään. Juusten ei uskaltanut puhua mitään, mutta itsekseen hymyili hän ivallisesti, sillä herra Götrikin vihastumisen tiesi hän pohjaltaan johtuneen tuosta tuuliviirijutusta. Puuskutettuaan itsensä uuvuksiin istahti viimemainittu jälleen tulen ääreen, panematta toveriinsa mitään huomiota. Siinä tyyntyi hän vähitellen kokonaan. Samalla palautui hänen tavallinen hyväntahtoisuutensa ja nyt rupesi hänestä menettelynsä kirjeentuojaa kohtaan näyttämään kokonaan malttamattomalta. Ja samalla epäviisaalta, sillä tuollainen tekohan oli omiaan vain ärsyttämään kapinallisia talonpoikia.