"Hm, kuin silakoita tynnyriin ladotaan sinne maan raavainta miehistöä", puhkesi Löfving synkästi lausumaan. "Ja tuollainen paljous, ilman että vihollisen kanssa on laukaustakaan vaihdettu! Raskas on Ruotsin herroilla kerran tilinteko tästä kaikesta."
Kun viimeisiä ruumiita aseteltiin toisten päälle, saapui haudalle ruumiita siunaamaan määrätty pappi. Samalla ratsasti paikalle myöskin eskadroona Karjalan rakuunoita majuri Sprengtportin johdolla. Alas lasketuin miekoin asettuivat rakuunat kahteen riviin pitkin toista haudan sivua, osottamaan viimeistä kunnioitusta noille nimettömille vainajille, jotka köyhistä kodeistaan kevytmielisesti temmattuina nyt suurena joukkona peittyivät köyhän isänmaansa poveen.
* * * * *
"Maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman…" kajahtivat rykmentinsaarnaajan hautaussanat, samalla kun jäätyneet multakokkareet kumahtelivat päällimmäisten ruumisten kontistuneille jaloille. Paljastetuin päin ja kädet ristissä miekankahvan ympärillä seisoi Löfving haudan partaalla liikkumatonna kuin kuvapatsas, tuijottaen kulmat rypyssä alas hautaan. Hänen katseensa oli pysähtynyt erääseen päällimmäisistä ruumiista. Se oli nuorenpuoleinen sotilas ja nähtävästi oli sillä ollut tuskallinen kuolinkamppaus, sillä hampaat, jotka näkyivät sinertyneiden huulten välistä, oli lujasti yhteen purtu. Lasittuneet silmät olivat puoliavoinna ja kasvoilla kuvastui kuin jähmettynyt kirous. Ruumiinkantajat eivät olleet saaneet hänen kuolinasentoon kangistunutta ruumistaan oikenemaan, sillä polvet olivat koukussa ja nyrkkiin puristettu oikea käsi ojentui suoraan ylöspäin ikäänkuin uhaten haudan partaalla seisovia.
Matalana ja tuhruisena kaareutui taivas haudan yllä, räntää satoi yhä ja allapäin seisoivat pörröiset ja likaiset sotilaat ikäänkuin jokainen olisi synkkänä arvaillut hetkeä, milloin hänen tuli seurata noita multaan peittyviä tovereitaan. Alakuloisesti ja soinnuttomasti kaikuivat hautausvirren sävelet:
Mustaan multaan tuhvaks',
Tomuks' tulemaan
Minun ruumiin' pantu on;
Lihan' on lahonn',
Muoton' kauneus pois kadonn',
Maan mullast' kyll' luotu lienen.
— — — — —
Kun toimitus oli päättynyt, ampuivat Sprengtportin rakuunat kolme yhteislaukausta. Laihat ja takkuiset hevoset nostivat laukausten pamahtaessa nuupollaan riippuvia päitään ja haudan yli levisi kitkerä ruudinsavu.
"Ruudinsavussa saavat he edes hautaan peittyä, vaikka eivät saaneetkaan sen keskellä kuolla", virkahti Löfving Hohdille.
Sotilaat tarttuivat lapioihinsa ja alkoivat peittää vainajia. Majuri Sprengtport käski luutnanttinsa viedä rakuunat takaisin leiriin, laskeutui itse satulasta ja lähestyi Löfvingiä. Katkerasti hymähtäen lausui hän tälle:
"Jahka vielä saamme muutamia tällaisia hautoja luoda, niin —"