"Hän sai mennä menojaan ja piilotellee nyt kaupungissa", vastasi
Eerik-kirjuri.
"No entäs toiset linnan asukkaat, Ebba-rouvat ja muut?"
"Ovat edelleenkin linnan asukkaina. He asuvat entisissä huoneissaan, se vain eroa, että ovien takana vartioivat meikäläiset sotilaat. Mutta tästä vartioimisesta on ainakin amiraali Juusten kiitollinen herttualle. Hän oli näet kähveltänyt linnan varustusväen palkoista melkoiset erät omaan pussiinsa ja hänen omat sotamiehensä vihaavat häntä niin, että hän linnan antautuessakaan ei uskaltanut tulla pääportin kautta, vaan hiipi takateitä herttuan leiriin turvaa pyytämään."
Kaikki huoneessa-olijat nauroivat tälle jutulle. Birkholtz oli sillä välin noussut ja lähennyt ikkunaa, josta näkyi kaupunkiin johtava lokainen tie sekä etäämpää kaupungin raatihuoneen harja ja tuomiokirkon torni. Vasemmalla Myllyvuoren rinteillä näkyivät herttuan luotattamat vallit kanuunoineen, jotka vielä muutama päivä sitten olivat singonneet vitjakuulia linnan muurien sisälle.
Tietä pitkin, jolla kulki sotamiesjoukkoja sekä herttuan puheille pyrkiviä talonpoikia läheni kaupungista päin ravia ajaen korkeavartaloinen ratsastaja.
"Herttua tulee!" huudahti Birkholtz ja kiiruhti huoneesta ulos.
Kun hän oli ehtinyt alas linnanpihalle, karahutti herttua samassa porttiholvin läpi ja heittäen ohjakset lähinnä seisovalle miehelle laskeusi rivakasti satulasta. Hänen kulmansa olivat uhkaavasti rypyssä ja tuikeat, teräsharmaat silmät leimahtelivat. Se oli kuitenkin vain jäännöstä siitä pahastatuulesta, jota hän äsken oli raatihuoneessa purkanut kaupungin porvaristolle siitä, että se oli viime päiväin tapauksiin nähden osottanut ynseätä ja hidasta mieltä. Mutta tämä pahantuulen jäännös oli kuitenkin riittävä saamaan jokaisen linnanpihalle sattuneen vavahtelemaan sekä henkeä pidättäen seuraamaan jokaista hänen liikettään, ehättääkseen tekemään palveluksiaan tuolle tuimalle valtaherralle.
Kun hän, lyhyesti nyökäytettyään päätään syvään kumartavalle Birkholtzille, oli juuri aikeissa astua porraskäytävään, sai pihan perältä kuuluva melu hänet pysähtymään. Siellä näkyi eräs puolijuopunut, kiroileva sotilas, jota kaksi muuta kuletti välissään. Perässä seurasi muuan alipäälliköistä.
"Mitä tämä on?" kysyi herttua tiuskaten.
"Hän on varastanut tovereiltaan, pitänyt linnantuvassa pahaa melua ja herjannut päälliköltään", vastasi upseeri, "ja me päätimme sulkea hänet tyrmään, kunnes teidän armonne ehtii tutkia asiaa."