"Kyllä totisesti niistä miehistä on meille sangen pieni apu ja samalla yhtä pieni vastus Tillylle", jatkoi hän. "Jo pelkkä kroatien kiljunta heidät ajaa käpälämäkeen."
Juomaseurassa oli muutamia saksilaisiakin upseereita, joita Stålhandske ei ollut huomaavinaan, ja luonnollisesti nämä perinpohjin sydämistyivät hänen ivastaan. He saivat kannattajia muutamista Stålhandskea kadehtivista ruotsalaisista ja skotlantilaisista ja kiivas sananvaihto syntyi, minkä kestäessä Stålhandske löi pari kertaa nyrkkinsä pöytään, niin että juomamaljat sinkoilivat ympäri.
Silloin ehätti viereisestä salista paikalle muuan kuninkaan kamariherroista, joka valtiaansa käskystä alkoi hillitä melua. Kuningas oli upseeriensa ja sotilastensa käytöksestä hyvin arka. Olivathan nuo "pohjan barbaarit", kuten heitä oli pilkallisesti nimitetty, ensi kertaa astuneet suuremmalle näyttämölle koko Europan tarkasteltaviksi. Ja paljon oli katsojain joukossa pahansuopia ja kademieliä, jotka olivat valmiit iloitsemaan jokaisesta näiden voitollisten tulokasten heikkoudesta tai vastoinkäymisestä. Heidän sivistystään mielellään vähäksyttiin ja itse kuningasta nimittivät hänen vihamiehensä halveksien ruotsalaiseksi talonpojaksi.
Kamariherra sai melun hetkeksi asettumaan, mutta hänen mentyään alkoi uudelleen sinkoilla ilmassa myrkyllisiä sanoja. Riita kiihtyi kiihtymistään ja kun eräs saksilaisista käytti nimeä Stallhans — Tallijussi —, joksi saksalaiset häijysti olivat vääntäneet Stålhandsken nimen, sai hän yhtäkkiä vasten kasvojaan Stålhandsken puhvelinnahkaisen hansikkaan.
Miekat lensivät tupestaan ja alkoivat samassa tuokiossa kalskua toisiaan vastaan, mutta silloin astui huoneeseen itse kuningas. Hänen vihansa oli kuohahtanut yli äyräittensä — mikä muutoin saattoi usein ja helposti tapahtua — ja koko kipenöivän suuttumuksensa vuodatti hän Stålhandsken yli, komentaen hänet lähtemään paikalla pidoista ja menemään leiriin rykmenttiinsä luo. Ja harminsa niellen täytyi Stålhandsken lähteä, saksilaisten ja skottilaisten vahingoniloisesti irvistellessä hänen jälkeensä.
Pidoista palaavien ratsumestarien välityksellä tuli tapaus pian koko rykmentin tietoon. Se nostatti kaikissa pahaa verta. Ajatella nyt, että heidän omaa Hanskiaan, armeijan mainehikkaimman joukko-osaston mainehikasta päällikköä, oli sillä tavoin häväisty! Ja päälle päätteeksi muutamain jonninjoutavain saksilaisteikkarien tähden, joille Hanski oli sanonut vain muutamia totisia sanoja! Että kuningas olikin saattanut menetellä siten sen sijaan, että hänen olisi tullut ajaa saksilaiset pellolle! Mokomatkin jänikset, joilla oli ruhtinaanakin sellainen saamaton oluttratti!
Koko rykmentti otti hartaasti ja näkyvästi osaa päällikköään kohdanneeseen loukkaukseen.
* * * * *
Puolen päivän jälkeen saivat sotajoukot käskyn lähteä liikkeelle Leipzigiä kohti, missä huomenna oli käytävä taisteluun keisarillisten kanssa. Iloisesti hälisten marssivat joukot eteenpäin ja missä kuningas seuralaisineen ratsasti jonkun joukkokunnan ohi, siellä kajahtivat valtavat eläköön- ja hurraahuudot. Mutta suomalaiset rakuunat ratsastivat äänettöminä ja nurpeina ja heidän tervehdyshuutonsa oli tällä kertaa vaisu ja hillitty.
Illan suussa saapuivat joukot Wolken kylän luo, lähelle Breitenfeldiä. Armeijan oli sijotuttava yötä ylettämään siinä järjestyksessä, jonka kuningas oli laatinut huomista taistelua varten.