Stålhandske sai käskyn rynnätä Cronbergin kimppuun ja kohta olivat hakkapeliitat täydessä lennossa kohti vihollista. Ja lakealla niityllä, kummankin sotajoukon jännittyneenä päältä seuratessa, iskivät molempain puolten kärkijoukot hurjalla pauhinalla toisiaan vastaan Kun se pyörryttävä kaaos, johon kumpikin joukko oli hävinnyt alkoi vihdoinkin hiukan selvitä, nähtiin Cronbergin "voittamattomat" päällikkönsä menettäneinä ensi kertaa hurjassa paossa, suomalaisten jäädessä voittajina tantereelle.
Kaupunkitulijainen
Oli anivarhainen lauantai-aamu joulun edellä v. 1642. Kukon aamuvirsi oli vasta kajahtanut tyyneen pakkasilmaan ja itäisellä taivaan rannalla vilkutteli vielä kointähti.
Teppolan talon pihamaalta kuului kuitenkin jo liikettä. Renki siellä kopisteli rekiä eilen pyrynneestä lumesta ja ryhtyi niihin aitasta nostelemaan valmiiksi mitattuja kaurasäkkejä, jotka hänen tuli tänään viedä isännän kanssa Turkuun. Äskettäin oli nimittäin kirkossa kuulutettu, että Turussa tarvittiin heiniä ja kauroja ratsuväkeä varten jota oli koottu kaupunkiin vietäväksi Saksan sotaan.
Isäntä istui pirtissä pesän edessä ja veti jalkaansa illalla voideltuja ja yön vetäneitä saappaitaan. Hän oli niin varallisuuden kuin valistuksensakin puolesta ensimäinen talonpoika Piikkiössä, samalla kertaa sekä lautamies että kirkonisäntä. Hän oli taitava kirjamies ja vielä siitä merkillinen, että hän tarvittaessa kykeni itse kirjottamaan nimensä asiakirjain alle. Eikä hän tämän maailman hyvyyttä kätkenyt vaskiplootuina ja hopeataalereina yksistään aitan ylisille kuten niin monet rikkaat talolliset tekivät, sillä vierastuvan nurkkahyllyllä nähtiin yhdessä ukkovaarilta perityn hopeakannun kanssa muutamia kirjoja. Siellä oli lähes satavuotias Agricolan Uusi Testamentti ja Rukouskirja sekä Sorolaisen postillan ensimäinen nide ynnä Sorolaisen pikku katkismus. Nuorena miehenä oli isäntä kerran kyydinnyt piispa-vainajaa Piikkiöstä Turkuun ja sillä retkellä hän oli innostunut ostamaan nuo kaksi viimemainittua kirjaa. Toiset hän oli myöhemmin hankkinut.
Kun renki palasi kuormia laittamasta, kysyi isäntä, oliko tappovasikka jo saanut sijansa reessä. Oli kyllä. Se oli nimittäin vietävä Martinus Stodiukselle, joka oli raamatun kielten professorina äsken perustetussa yliopistossa.
Aamiaisen haukattuaan lähti renki hevosia valjastamaan ja sillaikaa antoi isäntä, turkkia päälleen vetäen, viimeisiä ohjeita päivän varalle.
"Muistakaa katsoa tulen perään eikä avainta saa unhottaa aitan suulle. Sauna pankaa tavalliseen aikaan lämmitä, että heti tultua pääsee kylpyyn. Ja kuulehan…"
Isäntä mietti hetkisen ennenkuin jatkoi:
"… lähetä sana naapureille ja kummankin torpparin väelle, että tulevat kylvyn jälkeen meille."