Kun kolmihaarainen joulukynttilä sorvatussa puujalassaan paloi honkapöydän nokalla, palasi isäntä pirttiin, kainalossaan hurstiin kääritty esine, joka muistutti suurenpuoleista lipasta. Isäntä laski kantamuksensa pöydälle. Itse asettui hän pöydän taakse, ryhtyen hitaasti ja ääneti päästelemään kääreistään tuota salaperäistä esinettä. Kukaan ei hiiskunut sanaakaan ja kaikkien silmät seurasivat isännän käden liikkeitä.
Kun viimeinen solmu kääreestä aukesi, tuli näkyviin tavatonta kokoa oleva kirja. Poikittain pöydällä maaten ulottui se toisesta reunasta toiseen. Sen tukevat vaskihelahaat kimmelsivät kynttilän valossa ja lähes puolen tuuman vahvuisten puukansien päärmäpeite loisteli uutuuttaan.
"No kirjako tuo nyt on vai…?" katkasi emäntä ensimäisenä äänettömyyden.
"Kirja. Siinä on nyt koko pyhä raamattu suomenkielellä", lausui isäntä arvokkaasti, ryhtyen hakasia avaamaan.
Nipp! Napp! äänsivät ne auetessaan raikkaasti ja isäntä käänsi nimilehden näkyviin. Kaikki lähenivät henkeään pidättäen pöytää aivankuin käsillä olisi ollut tilaisuus saada kurkistaa johonkin ihmeellisiä asioita sisältävään lippaaseen.
"Vai tuommoinen se nyt on!" — "No onpa se!" — "On totisesti siinä kirjaa!" — kuului katkonaisia lauseita ja kaikki sulloivat päänsä yhteen nähdäkseen paremmin nimilehden koukeroisia kuvioita.
Kaikilla heillä oli kyllä tieto, että suomenkielinen raamattu oli tulossa, sillä olihan heidän oma kirkkoherransa, Gregorius Favorinus, yksi sen suomentajista. Mutta kukaan ei ollut osannut sitä vielä odottaa. Vasta eilen oli Teppolan isäntäkin pappilassa käydessään kuullut, että se on ihan juuri präntistä päässyt. Itse kirkkoherrakaan ei ollut ehtinyt sitä vielä saada ja sitä oli Teppolainen koko eilisillan miettinyt, että jokohan hän hankkiikin kaikista ensimäisenä raamatun Piikkiöön. Ja sitä varten oli hän aamulla ottanut mukaansa ne vaskiplootut siltä varalta, ettei kaurojen ja juottovasikan hinta sattuisi sen lunnaiksi riittämään.
"Olisipa sitä soma kuulla luettavankin, kun se nyt kerran on omalle kielelle saatu", virkkoi vanhin naapurin isännistä, kun enin uteliaisuus oli tyydytetty ja kaikki vetäytyneet takaisin istumaan.
"No niin, luetaanpas sitten ja aletaan aivan alusta", sanoi isäntä.
Hän käänsi esille ensimäisen Mooseksen kirjan ensimäisen luvun. Hetkisen tirkisteli hän tuuheiden kulmainsa alta ääneti kirjaan ikäänkuin perehtyäkseen tuohon uuteen pränttiin, karasi kurkkuaan ja luki sitten harvakseen ensimäiset sanat: