Esirippu.
LUKIJALLE.
Tämän näytelmän syntysanat lausuttiin jo kaksitoista vuotta sitten. Eräässä pienemmässä kirjallisessa seurassa keskusteltiin Suomen itsenäisyysmahdollisuuksista. Olisi ryhdyttävä ajamaan propagandaa itsenäisyysaatteen puolesta ja siinä mielessä kehoitti minua eräs seuran jäsenistä kirjoittamaan tälle aatteelle pohjautuvan historiallisen näytelmän. Asiasta innostuneena syvennyinkin heti tutkimaan Juhana herttuan aikaa. Löysin ennen pitkää Pietari Särkilahden sisarenpojan, Niilo Skalmin, joka Suomen herttuakunnan kukistuttua yhdessä Klaus Vestgöthen ja muutamien muiden innokkaimpien Juhanan kannattajien kanssa mestattiin Tukholmassa, ja hänen persoonansa ympärille hahmottui silloin tämä nyt ilmestyvä näytelmä. Kirjoittelin sitä silloin tällöin, mutta erinäiset seikat viivyttivät viivyttämistään sen valmistumista. Joutuessani itsenäisyysliikkeemme takia keväällä 1916 vankilaan päätin viimeinkin toteuttaa tuon lähtemättömänä mielessäni kangastelevan aiheen. Pyysin ja sain kotoa Oulun lääninvankilaan kaikki näytelmää koskevat ainekset sekä ryhdyin innolla työhön — nythän eivät ainakaan taloudelliset seikat olleet työtäni häiritsemässä. Pietariin Shpalernaja-vankilaan siirrettynä jatkoin työtä — valmistuneen alkuosan sekä ainekset olin kuitenkin onneksi palauttanut Oulusta kotiin — ja sainkin näytelmän kesän kuluessa valmiiksi. Kun valmiit käsikirjoitukset vietiin aina muiden liikatavarain joukkoon vankilan varastohuoneeseen, joka vapautuspäivänä jostakin syystä oli sytytetty palamaan, hävisi näytelmä, samoinkuin laajan romaanin käsikirjoitus, sille tielleen. Kotiin päästyä selostin hävinneen näytelmäni teatterinjohtaja Jalmari Lahdensuolle, joka lämpimästi kehoiiti minua kirjoittamaan sen uudestaan ja jolle hyväntahtoisesta opastuksesta lausun tässä kiitokseni. Mutta jälleen olivat muut seikat — vapaussota valmisteluineen y.m. — työtä viivästyttämässä, niin että tämä itsenäisyysasiaa edesauttamaan tarkoitettu näytelmä tulee julkisuuteen vasta nyt, siis tavallaan post festum.
Kuriositeetin vuoksi tulkoon vielä mainituksi, että tämä itsenäisyysnäytelmä oli vähällä toisenkin kerran joutua venäläisen tulen uhriksi. Ollessani kesällä 1919 mukana Aunuksen retkellä, oli keskeneräinen näytelmä aineksineen matkassani. Lähtiessäni juhannuksen edellä Vitelestä retkikunnan asioille Helsinkiin ja Pohjanmaalle ja sulloessani majapaikassani laukkuun matkalle tarvitsemiani kapineita, punnitsin näytelmäpapereita hetkisen kädessäni ja mietin, ottaisinko ne mukaani vai jättäisinkö toisten kapineiden joukkoon majapaikkaani. Solahutin lopuksi paperit laukkuun ja niin ne tällä kertaa pelastuivat, sillä matkalla ollessani tapahtui tuo tunnettu Vitelen katastroofi, jolloin muun ohella majapaikkani sinne jääneine kapineineni paloi poroksi. Ja uskonpa lujasti, ettei varsinaista itsenäisyyttämmekään venäläisyyden kurimus ole enää nielevä, niin herttaisen mielellään kuin se sen muutoin tekisikin.
Lapualla, helmikuussa 1922.
Tekijä.