Läpi kirjan olen enimmiten tarkoin pysytellyt Löfvingin omien muistiinpanojen pohjalla, tyytyen laajemmin ja seikkaperäisemmin kertomaan vain erinäisiä jännittäviä kohtia, jotka Löfving päiväkirjassaan useinkin sivuuttaa vain muutamalla rivillä. Jos kertomuksessa ilmenisi joitakin vähäisempiä historiallisia virheellisyyksiä, niin on syy niihin etsittävä Löfvingin omasta päiväkirjasta. Mutta teoshan onkin ennen kaikkea seikkailukirja nuorisolle, pyytämättäkään varsinaisen historiallisen tai taidekirjallisuuden piiriin.
Nivalassa, 14. p:nä elok. 1911.
* * * * *
TOISEN PAINOKSEN JOHDOSTA
Loistavasti on kansamme nyt vapaussodassaan näyttänyt, ettei se satavuotisen venäläisen sorron alaisena vähääkään kadottanut sotilaskunnostaan. Vapaustaistelumme antaa mielestäni kuin uuden taustan kaikille niille tuhansille otteluille, joita esi-isämme ovat ryssää vastaan käyneet. Entistä kirkkaammin havaitsemme nyt, ettei ainoakaan pisara vertamme vuotanut koskaan hukkaan näissä taisteluissa, vaan olivat kaikki kansamme menneetkin haavat nyt saavuttamamme vapauden hinnan ensi maksueriä. Kirkkaana piirtyköön nyt mieleemme ja sydämeemme myös Löfvingin sisukas sissihenki.
Nivalassa, kesäkuussa 1918.
KYÖSTI WILKUNA.
* * * * *