Lotta. Hyvää huomenta, isäni!
Narbonne. Noh tyttäreni! Miten sinusta on tämä suuri kaupunki?
Lotta. Todella sanoen isä, minä ikävöin jälle maalle, sillä täällä minä en tapaa teitäkään joka kerran kuin tahdon.
Narbonne. Kaipaan minäki täällä rehellisiä naapuriani maalta. Heidän kanssa sain puhella leikkiä ja olla iloinen, vaan kuitenki arvelen täällä olla samaten. Virka toki ei voine muuttaa mieltäni; ihminen voipi olla asioissa ja kuitenki säilyttää entisen mielensä.
Mad. Belmont. Minusta tämä elämä vasta oikein maistuu. Täällä olen kuin taivaassa. Jokaisen kanssa jo olen tuttava, kaikki juoksee minulle vastaan, ja Selicour tahtoo jo kirjoittaa minun osalliseksi luku-seuraanki.
Lotta. Arvaatteko te mummo, ketä äsken luulin nähneeni?
Mad. Belmont. Ketä sitte?
Lotta. Sitä nuorta upseeria.
Mad. Belmont. Ketä upseeria?
Lotta. Sitä nuorta Kaarle Firminiä.