Selicour. O, se ei ole mitään, ei mitään! herra Firmin tuntee minun ystäväkseen.
Narbonne. Ja olkaa vakuutettu, hän on myös teidän. Te olisitte voineet kuulla millä kiivaudella hän teitä puolusti. Vissisti se on sama Laroche, joka taas…
Selicour. Vaan mikä maailman ihme sen Larochin on niin yllyttänyt minua vastaan.
Narbonne. Laroche ei ole minun miehiäni, vähintäin minulla on hyvin paha luulo hänestä.
Firmin. Te olette väärässä. Minä puhuin tänään häntä vastaan, vaan tällä kertaa minun täytyy häntä puolustaa.
Selicour. Se ei ole ensinkään tarpeellista. Minä pidän häntä suuressa arvossa, minä tunnen hänen hyvän sydämensä ja tunnen myös hänen juonensa … ja hän panetelkoon minua koko maa-ilman edessä, kuinhan te häntä etten usko! Näettekö, me olemme valmiit … meidän riita on lopussa, selityksiä ei tarvita.
Mad. Belmont. No hyvät herrat, ettekö suaitse istuida?
Selicour (Kaarle Firminille). Se on jo annettu se laulu.
Kaarle. Oikein todella?
Selicour. Se on tuolla vanhalla mummolla, ja minä en ole peittänyt sen tekiää. (Vieden mad. Belmontin syrjään) Arvaatteko mitä minä tein?