"Mutta Jumalan tähden!" huusi herra hämmästyneenä. "Mitä tämä merkitsee? Millä oikeudella teitä uskalletaan loukata? Omassa palatsissanne pitää teitä vankina?"
"Millä oikeudella?" huusi Klairon uhkealla, täydesti kuninkaallisella arvollisuudella. "Sillä oikeudella, jota raaka, eläimellinen väki-valta uskaltaa käyttää taidetta ja neroa vastaan! Minua tahdotaan pakoittaa näyttelemään sellaisen miehen kanssa, jota minä halpana pidän. Minua tahdotaan häväisemään pyhää taidetta, jota minä palvelen siten, että minä kärsisin kunniattoman konnan rinnallani pyhässä templissä."
"Mutta se ei tapahdu koskaan. Klairon ei anna alentaa itseänsä. Minä olen yksinäinen, turvaton vaimo. Ei minulla ole sotamiehiä, jotka taistelevat puolestani, eikä lakia, joka minua suojaa. Mutta sittenkin otan minä taistelun merkiksi viskatun rukkasen ja sodin pyhää sotaa raakalaisia vastaan ja taiteen taistelua eläimellistä väki-valtaa vastaan. Kiirehtikää, ruhtinas! Jättäkää minut! Matkustakaa kohta nyt, ett'ette tarvitse olla todistajana siihen surulliseen näytökseen, jota täällä tänä iltana näytellään. Minua tahdotaan pakoittaa näyttelemään; mutta minä en anna pakoittaa itseäni. Vetäkööt he minut raa'alla roistojen käsi-voimalla näyttämölle; samalla voimalla, jolla he ovat piirittäneet huoneeni; mutta puhumaan he eivät voi minua pakoittaa. Ihmiselle voidaan tehdä väki-valtaa; mutta ei taiteilijattarelle. Minä en näyttele tänä iltana, vaikka saisinkin viettää elämäni vankeudessa Bastiljissa." [Niin nimitetään ranskalaisten surkeasti kuuluisata vankihuonetta Parisissa. Suom. muist.]
"Voikaa hyvin, kallis, jumaloitu ruhtinaani! Varjelkoon Jumala Teitä kaikilla teillänne! Muistakaa minua; mutta älkää surko minua kuitenkaan! Klairon ei petä koskaan itseään, eikä pyhää taidetta. Vaikka turvaton vaimo, niin taistelen kuitenkin urhokkaasti vihollisiani vastaan. Minä voin joutua tappiolle tässä taistelussa; mutta nöyrtymään minua ei saada. Tämä on hyvästi-jättöni! Joutukaa, ruhtinas! Jättäkää minut!"
"Kyllä! Minä kiirehdin!" sanoi kreivi: "Minä jätän teidät; mutta en sen tähden, että matkustaisin pois, vaan toimimaan puolestanne. Minä tahdon osoittaa heille, ett'ette ole hyljätty ja turvaton. Käykööt vihollisenne kimppuunne, niin ystävänne suojelevat teitä. Hyvästi, Klairon; mutta hetkeksi vain! Minä en jätä Parisia ennen, kuin te olette pelastettu vihollisistanne."
"Ah!" huusi Klairon ja katseli ilosta loistavin silmin hänen jälkeensä.
"Minä voitan tarkoitukseni. Minusta tulee Ausbach'in maa-kreivitär!"
2.
Ehtoolla.
Taaskin olivat "Theatre Français'in" kaikki paikat täytetyt; taaskin samoin, kuin kaksi-kymmentä vuotta sitten, jolloin Klairon näytteli ensimmäisen kerran Phaedrana omituisessa puvussansa; — niin, taaskin odottivat katsojat suurella uteliaisuudella näytelmän alkua; ja taaskin kulki Klairon'in nimi kaikkein huulilla, ja hänestä puheltiin parter'illa ja looseissa, parketilla ja ylimyöten amphiteaterilla. Outo huhu epäsovusta Klairon'in ja teateri-johtokunnan välissä oli levinnyt Parisissa, ja oltiin tietävinänsä, että Klairon oli kieltäytynyt näyttelemästä Phaedrana, ja että kuninkaallisten näytäntöjen johtokunta oli väki-vallalla tuottanut Klairon'in, sotamiesten mahdilla teateriin, ja että samoin oli myöskin tehty näyttelijöille Varon'ille ja Lekain'ille.
Kaikki olivat siis erittäin uteliaat ja odottivat; kaikki toivoivat vakuutusta siihen, miten paljon huhussa oli perää ja miten paljon siihen oli valetta lisätty. Ei milloinkaan ennen oltu, ei edes niinäkään ehtoina, jolloin Klairon näytteli jotain uutta kappaletta, suuremmalla maltittomuudella odotettu näytöksen alkua, kuin juuri tänä iltana.