Mykkinä hämmästyksestä ja uteliaisuudesta ei kenkään uskaltanut häntä häiritä. Mutta miten paljon tahansakin Vauture ponnisteli voimiansa, voittaaksensa katsojain suosiota, ja vaikka hän todellakin osoitti suurta mestarillisuutta, niin vaikenivat katsojat sittenkin suosionosoituksista. He eivät pitäneet hänestä vaaria laisinkaan, eivät osoittaneet hänelle tyytyväisyyttä, eikä tyytymättömyyttäkään. He eivät huolineet saapuvilla olevista; vaan kuiskuttelivat keskenänsä: "mahtaakohan Klairon näytellä? Mahtaakohan häntäkin seurata sotamiehet? Ja vankitaankohan hänkin näyttämöllä?"
Nyt loppui parhaillaan näytettävä kohtaus. Oenone riensi näyttämölle ja ilmoitti Phaedran tulevan. Hippolyte (Vauture) vetääntyi takaisin, ja tuskin oli hän Theramen'in kanssa kadonnut, niin Phaedra (Klairon) astui esiin.
Niin aivan! Häntäkin seurasi neljä sotamiestä, jotka asettuivat siiville, pitkin kulisseja. Mutta hyväksymisen ja hämmästyksen sohina kuului nyt kaikkialta; sillä Phaedra ei ollutkaan ääneti, vaan hän puhui.
Klairon oli muuttanut aikeensa; ja kun Varon'ia vietiin Bastiljehen, kuiskasi Klairon hänen korvaansa: "Minä kostan kauheasti kaikkein kolmen edestä! Minä selitän katsojille, sillä he eivät tiedä, minkä tähden me emme tahdo näytellä. Minä näyttelen aina ratkaisevaan kohtaukseen saakka."
Ja tämän tuuman mukaan näytteli Klairon. Kaikella sillä innolla, ylevyydellä ja runollisuudella, johon hänen neronsa kykeni, näytteli hän mainion kohtauksensa Oenone'n kanssa, eikä milloinkaan edes häneltäkään oltu kuultu mainiota: "C'est toi qui l'as nommé" suuremmalla innolla, suuremmalla tuskalla ja ihastuksella, kuin juuri tänä iltana.
Ihastuneina, innostuneina, riemuitsivat katsojat suosikkiansa vastaan suostumuksen jyryllä; ja kun Klairon suuren kohtauksensa lopulla vetääntyi takaisin ja kun esi-rippu laskeentui, niin huusivat ihastuneet katsojat niin kovasti ja niin raivoisasti Klairon'ia, että hän vihdoin tuli vastaan ottamaan niitä tervehdyksiä, kukkais-kimppuja ja runoelmija, joita satamalla satoi hänen päällensä kaikilta puolilta.
Melkein huomaamattomina ja havaitsemattomina menivät toisen näytöksen ensimmäiset kohtaukset. Ei kenkään kuullut Hippolyte'ä, ja hänen rakkauden-kohtauksensa Aricia'n kanssa ei herättänyt mitään myötä-tuntoisuutta katsojissa. Odotettiin vain Klairon'ia, ainoasti häntä. Halaitttin nähdä häntä mainiossa kohtauksessaan Hippolyte'n kanssa.
Nyt oli hetki tullut. Nyt horjueli Phaedra perältä esiin, nojaten Oenone'n käsivartta vasten ja neljä sotamiestä asettui taaskin paikoillensa.
Nyt seisoi Phaedra Hippolyte'n vastassa; nyt kääntyi hän hänen puoleensa. Mutta syvästi halveksivalla muodolla, ja vihasta hehkuvalla katseella katseli hän (Phaedra) häntä kasvoihin.
Niin seisoi Phaedra mykkänä, mutta hirmuisella, ruhjovalla ryhdillä ja katseella jaloissa kuninkaallisissa kasvoissansa vasta-päätä kalpenevaa, horjuvaa Hippolyte'ä. Sen jälkeen kääntyi hän ruhtinaallisella liikunnolla sotamiehiin päin.