Sun kutsuus havaan.
Käs'varret nostan jumaluuttas kohti,
suin, silmin ylhää tahtoasi tavaan.
Sun silmästäsi
mun sieluni: on kyynel, jota kantaa
tää ruumiin hauras malja, jalka, käsi.
Sa voimaa lainaa
niin kylvää kyynelees kuin vilvas kaste
ylitse kaikkein, joita murhe painaa!
Mun salli, Isä, kuin puhdas helmi kirkkautes käätyyn taas liittää elooni tään päivän lisä!
UUSI KAIN.
Sytytän uhriroihut jälleen, joskaan en kelpaa joukkoon Herran valituiden: viel' ei Hän rukoustain kuullut koskaan.
Ei ole osani kuin veljein muiden,
jotk' onnen laiskan hedelmästä syö
ja tanssii, nauraa alla taatelpuiden.
Vain työläs taisto, tiukka nälkävyö
on peruni, en tiedä nautinnoista,
mut niinkuin syyllistä mua tunto lyö.
On niinkuin heimoa ma oisin toista
kuin kaikki muut: mua hyvyys hyljeksyy,
ei ikänänsä mulle päivä loista.
Mun tarhassani palmu näivettyy,
maa kiven suo, kun mull' on nälkä, jano,
ja veli pilkan, pistävän kuin kyy.