Hän kärsi enemmän kuin koskaan ennen, vaikk'ei hänen enää välttämättä tarvinnutkaan viettää iltojaan yksin.
Eräänä iltana tuli Karivuo pyytämättä hakemaan häntä kävelylle.
— On niin kaunis ja leuto sää ulkona, hän sanoi.
— Porkka tulee kenties minua tapaamaan, virkahti Inari.
— Se on sangen vähän luultavaa.
— Kuinka niin?
— Näin hänet juuri äsken Naimansa kanssa kapakassa sangen iloisessa mieli-alassa.
— Niin, hänen pitäisikin jo olla täällä oikeastaan, jos hän tulisi, äännähti Inari niin ylimalkaisella äänellä kuin suinkin, mutta hänen sydämensä löi aivan haletakseen ja veri työntyi hänen päähänsä.
Aivan tietämättään oli Karivuo iskenyt Inarin arimpaan ja saanut aikaan äkkiarvaamattoman mielenliikutuksen. Hänen sanoissaan ei piillyt mitään salatarkoittelua. Tunnettu asia kaupungilla oli, että Naima oli Porkan oppilas ja moni luuli häntä Porkalle läheisemmäksikin.
— Mennään sitten! sanoi Inari.