Kuin keijujen huiske soi helkkeesi halki mun pääni, mut kauniimpi mulle on ikuisen itkuni ääni.
Ei mieltäni viihdä tää täyskesän lempeä taulu, ei kukkien kuiske, ei metsän, ei lainehen laulu.
Yhä siintävi silmään näyt päiviltä muinaisilta: oli kauniimpi silloin yö, päivä, aamu ja ilta.
Yhä mieleni palaa yhä yhtehen, ainoaan, samaan, jota rakastin muinen, jota rakastan kuolemaan hamaan.
Hän taivahat näytti, mun henkeni huikeni siitä, senjälkeen ei sille maan kaiken kauneus riitä.
Olet onneni ainut, sa henkeni murheinen lempi, pyhä suitsutusvalkee, mua ihmistä ikuisempi!
Olet onneni ainut, sa odotus toivoa vailla, sa korkea kaipuu, yövaeltaja muistojen mailla!
MINÄ NÄIN…
Minä näin, että rintasi ruusut oli raadeltu ja kaikk' elon kultaiset korret oli kaadeltu…
Minä näin, että nuppujen poikki kävi hallan tie, mi säälittä toivehet nuoret syyshautahan vie…