KAUNOSIELU.
Kun valoa ja tulta he kurjat pyytää sulta ja auliin avun kättä, on myötätuntos syvää: sa huokaat »oi» ja »ah» ja sanas kilvan kiittää tuot' työtä anihyvää, mi yhdistää ja liittää, vie kaunan sorretulta, mut joka juuri suita jää varsin — tekemättä! Tää kaunis runo, kah, sun mielestäs jo riittää lapsille syvyyden merkiksi hyvyyden ja kansalaisen kunnon: lunnaiksi omantunnon!
KANSAN PELASTAJA.
On taistos jalo, kansan onni maalis. Siks spekuleeraat myöhään, varahin, kosk' asehist' on raha parahin, on aatteen ruoska, syönten digitaalis.
Ken kultakylvöään ei hellin vaalisi Ainetta ilman kuihtuu henkikin: sa nostaa halaat hengen temppelin, kun käsissäs on varma voitonsaalis!
Valuutat aivoissasi askartaa, sa hyörit, häärit, voimias et säästä, kun hädässä on kallis isänmaa!
Tok' eihän ole sulla sydän jäästä!
Pää paikallaan vain: ensiks pelastaa
sa itses tahdot; alat siitä päästä!
LAINLUKIJA.
Ken sitä kertoikaan, että tuomios tuiki on väärät:
muut alakyntehen lyöt, hyötyjäks itse sa jäät!
Soimata ei sopis näin lukuvirheestä viattomasta;
lainluvun vaivaakaan kestä ei kaikkien päät: