Eveliina: (tulee oikealta.) Ah, te herra urkuri!
Urkuri: Mikä helkkarin suloinen sattuma!
Eveliina: Sormipuhuja, hahhahhaa! Tehän lensitte kadulla kuin…
Urkuri: Arkkiviisujen kaupustelija; jos minä keksisin niille nuotinkin, niin laulaisin minä torilla tai löisin rumpua kadun kulmassa: (yksitoikkoisella äänellä) arvoisat kansalaiset, peruttomat ja pennin pyörittäjät, herrat ja häntyrit. Taulahatut ja tomppelit, äänestäkää herra Tomppelia; kömpikää kojuistanne te veroa maksavat, uniset porvarit ja te, veroja kiskovat, laiskat virkamiehet, jotka vain lyijykyniänne virastoissa teroitatte ja haukottelette, vaivatkaa luuvaloisia virkaraajojanne torin yli vanhaan kallistuvaan raastupaan, sillä tänäpäivänä tapahtuu se suuri ihme, että vanha sarvipää ja nahkurien musta omatunto, Riku Rimppi patarumpujen ja huilujen soidessa valitaan kaikella kunniattomuudella kunnialliseksi kaupungin isäksi. Jollette usko näitä sanoja, niin uskokaa pormestarin kanoja.
Eveliina: Hahhahhaa, ihan minä olen nauruun kuolla.
Urkuri: Sellainen äänien värvääjä minä nykyään olen, mutta minä teen sen ainoastaan sentähden, että te olette isänne tytär.
Eveliina: Tehän puhutte kuin kirjasta. Hyvä vaan, että saatte arkenakin jotain tehtävää, vain sunnuntaisin te soittelette urkuja ja laulatte hautavirsiä.
Urkuri: Silloin laulan minä paraiten, kun näen teidän kirkossa istuvan.
Eveliina: Tai nukkuvan urkulehterin alla, hahhaa!
Urkuri: Silloin vasta on hauskaa, kun soitamme illoin hämärässä nelikätisesti.