Rouva Kauppelin: Meillä kunnia on. (Itsekseen katsellen käsiään.) Kas, mistä käteni on tullut tervaan! (Ääneen.) Tulitte sopivaan aikaan, Eveliina on kotona ja on kaipaillut ruottintuntiaan.
Keino: Minulla on suuri ilo uudesta discipulastani, hän edistyy kiitettävästi.
Rouva Kauppelin: (Huutaa.) Eveliina! Täällä on tohtori.
(Eveliina tulee.)
Keino: Hm, neiti, hm, minä…
Rouva Kauppelin: Voitte istua tässä sohvassa te nuoret, minä menen kyökkiin. (Menee.)
Eveliina: Tietäkääs, tohtori, minä en ole tänään ollenkaan lukenut läksyjäni. — Mutta tohtori, kätenne on vallan tervassa, hahhaa!
Keino: Niin, hm, kun minä eilen tulin illalla kotiin, oli lukon kädensija tervattu. Joku minun discipulukseni on tämän kepposen tehnyt; voilla ja saipualla olen pessyt käsiäni, mutta terva ei vaan tahdo lähteä.
Eveliina: Sama missipulus, saapasjalkainen missi on varmaan tervannut meidän katupeilimmekin.
Keino: Hm, vai niin, hm, ikävä casus, tapaus, hm.