"Luuletko, että Helvi suostuu sinuun, etkö sinä ole huomannut, että johtaja jo liehakoi häntä, Helvi on niin yksinkertainen, että luulee saaneensa hyvän roolin omasta ansiostaan. Tai ei Helvi olekaan niin yksinkertainen kuin luulemme, ehkä hän veikeilee johtajalle kuten sinullekin saadakseen vain hyviä osia, mene ja ota selvä niistä taivaansinisilmäisistä maalaisenkeleistä. Hän ei koskaan voi rakastaa sinua niinkuin minä, minä aavistan sen ja minä tunnen sen povessani, jossa lapsesi lepää."
— "Johan minä sanoin sinulle, matkusta maalle!"
— "Minä en matkusta, minä en luovu sinusta. Ole viisas ja järkevä, Viljami, sinä voit olla niin hyvä, kun sinä vain tahdot, pidä lapsi ja minut omanasi ja kasvata hänestä suuri taiteilija, eikö siinä olisi suuri elämän tehtävä. Viljami rakas, anna minulle anteeksi äskeiset kovat sanani, ymmärräthän, ettei kukaan muu rakasta sinua niinkuin minä ja me voimme vielä tulla onnellisiksi…"
Samassa katkesi Roosalta sana kurkkuun, sillä viereisestä huoneesta kuului Helvin vallaton huuto:
"Herra sankari, ettekö jo tule skoolaamaan."
"Minä tulen", huusi Viljami kääntyen seinään päin, sitte jatkoi hän puhuen Roosalle.
"Kuuletko sinä?"
"Kuulen. Luuletko, että hän sinua rakastaa?"
"Kuulithan itse hänen lämpöisen äänensä."
"Pane hänet koetukselle!"