Ainikki. Mitä langokset torailette!
Tiera. Tapoit mitättömän miehen. En juokse minä Pohjolan piikojen jälillä.
Äiti. Kaukoni, varoitinhan menemästä noihin Pohjolan pitoihin.
Lemminkäinen. Ajoinhan yksin koko salajoukon Pohjolan pihalle.
Äiti. Tapoit Pohjolan itaran isännän. Olisit kytkenyt paimenen, se mies on kostonkavala.
Lemminkäinen. Pohjolan pirtissä riuhtasi paimen paitansa auki, kerjäsi minulta kuolemaa, näin karvaisen rinnan ja silmät kuin kiimaavan suden. Se katse karmaa nyt mieltäni!
Äiti. Paimenella oli kaksi silmää, toinen inehmon, toinen suden; kun isosi puhkasi paimenen silmän, sammui hänessä inehmo… Karjassa olivat… nuotiolla, silloin isosi näki paimenen hiipivän karjan jälessä.
Lemminkäinen. Mitä paimen…?
Äiti. Oh, tyrehdyn sitä aatellessa. Isosi tempasi palavan kekäleen ja työnsi sen paimenen silmään, paimen kirahti, juoksi huutaen metsään. Siitä asti kiersi paimen Kaukonientä. Kerran isosi sai sodassa vamman, haavalle levitin lehtiä, en tiedä… ei toipunut, kitui ja kuoli isosi. Loihtiko lehdet, veikö velho häneltä voiman?
Tiera. Kamala paimen!