"Ja muistakaamme, että me olemme toimellisia ja tarkkoja soittomestareita. Kun kirkonkello lyö kaksitoista, niin me tojahutamme niin, että kaupungin vanha raastupa kaatuu ihmeestä kellelleen. Minä olen kuullut, että muualla maailmassa lauletaan uudenvuoden virsi jo hiukan nopeammassa tahdissa. Muistakaa se, kun viulut, huilut ja klaneetit pannaan soimaani", sanoi rakkari, joka mielestään oli hiukan uudenaikaisempi mies ja edellä ajastaan.
"Niinpä niin!", sanoi vaakamestari, "kyllä klaneetit pannaan soimaan niinkuin ennenkin, jollei kelloseppä vaan ala väärästä äänestä."
"Väärästä äänestä!", kivahti kelloseppämestari. "Sinä väärä vaakaaja! Tiedätkö, mitä on kirjoitettu vaakakojusi otsalautaan: vaaka maamiehille."
"Niin, rehellisesti teen työni, en punnitse väärin enkä riko tahallani kelloja, että ne jonkun ajan kuluttua seisahtuvat."
Kelloseppä sanoi: "tekivätpä teinit sinulle kerran pientä pilaa, maalasivat yöllä koon ärräksi niin, että kirjoitus kuului: vaara maamiehille. Sinä olet vaarallinen mies, herra vaakamestari."
"Ja sinä asetat väärän kellosi mukaan kaikki kaupungin kellot väärin käymään, lopulta ei täällä tiedetä onko yö vai päivä."
"Älkää kinatko!", sanoi rakkarimestari ja katseli torille, jonne jo oli kokoontunut kansaa.
"Sinä, kelloseppä, olet hiukan vanhanaikainen mies, etkö tiedä, että maailman viisarit ovat kääntyneet, sinun torninkellosi käy aivan hullusti!", pisteli rakkari.
"En minä käännä nahkaani niinkuin sinä herra rakkarimestari, joka riistät ensin kaupungin koirilta kaulavyöt ja sitte nyljet ne. Kerran nyljit sinä hyvän ystäväni, koulumestarin pystykorvan ja möit nahan ketunnahkana markkinoilla."
"Kettu on viisas!", sanoi rakkari silmiään vilkutellen. "Mutta kuulkaa!", huudahti hän samassa ja pisti leilin nurkkaan.