ÄITI.
Surunko syytä, kuinka haastelet, siskosi, veljesi ja äitisi kulkevat läpi koko riikikunnan, kysyvät Tuhkimoa, saavat tietää: kuninkaan linnassa on Tuhkimo. Näin mietimme: kas, vaikka mökki paloi, niin vielä elää meidän Tuhkimomme ja leivän saa hän itse kuninkaalta, tallissa sukii mieliratsuaan tai soittaa iloisena pillillänsä. Niin aatoksemme kulki aivan muussa, kuin että saisit kuolla hirsipuussa.
TUHKIMO.
Mökin ma uuden oisin veistänyt, nyt hamppunuora sitoo käteni.
ÄITI.
Mut kapula ei sulje suutasi, tunnusta, että hiukan hairaannuit, niin ehkä vältät kuolon rangaistuksen!
TUHKIMO.
Kuinka ma voisin tyhjää tunnustaa ja tyhjäks tehdä, mit'en ole tehnyt?
ANNIKKA.
Veljeni, kuule heikon siskos ääntä, veljeni rakas, kuule Tuhkimo, pudista päältäs kaikki syytökset, olethan syytön, minä uskon sen, siskoltas säästä nämä kyyneleet!