TALLIMESTARI.
Kättänne suokaa minun suudella!
(Kuningatar tarjoo kätensä halveksivasti.)
KUNINGAS. Oi, näitä kaipauksen kolkkoja vuosia, jokainen hetki herätti minussa muistoja, jokainen esine loihti esille sinun kuvasi, kylmä satula, jolla kelveä vartalosi oli levännyt, rypistynyt vuoteesi, jossa viimeiseksi olit maannut. Tyhjää oli ympärilläni, vielä tyhjempää rinnassani.
KUNINGATAR. Kovemmat ne kolme vuotta ovat olleet minulle, musta seinä, auringoton elämä, kauhu herätti minussa kamalia kuvia, niin että minä pelkäsin ajatuksieni pohjatonta paloa. Mutta älkäämme kaivako esille entisyyttä, nyt on silmäni kirkas, sieluni kirkas! Ja sitte olen minä ilossani unohtanut Tuhkimon.
KUNINGAS.
Niin, Tuhkimo.
KUNINGATAR.
Hän minut pelasti, kaikesta saatan yksin häntä kiittää, Hiideltä tempasi hän varman vangin. Tuhkimo, sano millä palkitsen, ei mikään palkka ole liian suuri!