Ilveniekka.

Mon Dieu! Oo, anteeks', armas, että en käyttänyt ma meidän perkelettä. Yleisö nenää nyrppää uuteloille, Ibsenin, Maeterlinkin maailmoille, niin siinä heiluu, häilyy herkkä vaaka, on Holberg vanha, Kivi hiukan raaka, kultuurihedelmät ei vielä maista, ja sentään revitään myös kotimaista, on kaikki mätää Vilde heittiössä, — niin kaunosielut juoruu lämpiössä.

Hengetär.

Niin, saattaahan tuo kaikki jotkut huoliin, mut te vain sukellatte varjopuoliin.

Ilveniekka,

On muotiseikka riistää sekä raastaa, ei uskalleta nousta ilmaan maasta, kun kirkkaat intohimot vöistään luopuu, ja elon kyllyydestä sydän juopuu. Ei, meillä täytyy käyttää pikku-uhmaa, ettei vaan luultais, että puhuu tuhmaa, luonteensa mukaista ne käyttää ruoskaa: hoi, rutto tarttuu, kylänmiehet, juoskaa!

Hengetär.

Ei meidän maassa idä kaikki jyvät, Jumalan kiitos, kansan rivit syvät, pois perkaa rikkaruohon kansan kunto!

Ilveniekka.

Siunaus maalle! Hyvä omatunto. Niin pappi pöntöstänsä pauhaa, ain teatterin turmelusta jauhaa, on näyttelijä niinkuin hunningolla ja arvo ilveilijän markkinoilla, mökeissä sentään loistaa rumat taulut, sekaisin postillat ja arkkilaulut.