Hän oli pieni ja hoikka, sekä käveli hiukset veden avulla sileäksi kammattuina, pieni vaalea poskiparta poskilla ja pureskeli mausneilikoita.
Hän rakasti, nimittäin, väkeviä. Sen vuoksi rakasti hän myöskin neitsy
Simonsen'ia, mutta ei uskaltanut sanoa sitä.
Neitsy katsoi vakavasti hänen silmiinsä seisoessaan hänen luonansa.
Engebretsen punastui ja punnitsi puoli naulaa rusinoita.
"Engebretsen," sanoi neitsy Simonsen, "tunnustakaat vaan rakastavanne minua."
"Kyllä," sanoi Engebretsen, ojentaen vapisevin käsin hänelle rusinatuutin.
Hän piti kädestä kiini, että oikein teki kipeätä.
"Nyt sinä olet minun," sanoi neitsy, suudellen häntä pöydän yli.
Samassa tuli isäntä.
"Laiskuri," sanoi tämä, "jolla ei ole muuta tehtävää, kuin veikistellä naisten kanssa."