Pieni tyttö seisoi nöyränä ulkona portailla.
"Pyyhi hyvin jalkasi ja vastaa kohteliaasti ja nöyrästi. Hän on ankara herra."
Tämän sanottuansa työnsi neitsy Madsen hänet ovesta sisään, eikä voinut ohimennen kieltää itseltänsä huvia saada nipistää häntä hiukka käsivarteen.
Lapsi seisahtui keskelle laattiata.
Nuot mustat silmät harhailivat hämmästyneinä kristallikarahveihin ja hopea-astioihin ja pysähtyivät salaa tuohon nuoreen mieheen, joka istui akkunan reunalla niin, että punainen silkkiakutin muodosti loistavan pohjan hänen ihmeelliseen pukuunsa.
Hän oli tarinan prinssin kaltainen.
"Tule lähemmäksi, tyttöseni, ja salli minun katsoa mitä sinulla on vasussasi."
"Kauniita kukkakimppuja 10:een äyriin ja vihriäisiä seppeleitä 2:een äyriin kappale. Ne tuoksuavat parhaiten, kun ovat kuihtuneet."
"Kaiketi myyt sinä kolme 5:stä äyristä," tinki neitsy Madsen.
"Te saatte mennä, neitsy Madsen, minä soitan, jos minä haluan jotakin."