"Ehkä äiti on lähettänyt minut hänelle, niinkuin meidät kaikki Lapikas-Pekan luo", mutisi Matleena itsekseen. Hänen ilmeensä oli käynyt syvästi miettiväksi, ja hän katsoi tutkivasti hienoa rouvaa silmiin, joka ei enää näyttänyt ainoastaan "hienolta", vaan myöskin valoisalta ja lempeältä. Matleena käsitti sillä hetkellä, että äiti oli lähettänyt hänet sisareksi sille, jolla ei ollut ainoatakaan siskoa. Niin ettei hän enää vastustellut kauvemmin ja pysytellyt jäykkänä kuin tikku, vaan hiipi pehmein liikkein ja mielin siihen syliin, joka aukesi hänelle.
Isä ja äiti, koti ja sisko löytyi siis myöskin Matleenalle, viimeiselle yksinäiselle seitsemästä pienestä, jotka olivat katovuonna, hylättyinä, ilman isää ja äitiä, jättäneet harmaan tupasen tuimankylmänä talvi-aamuna, kun tuli oli sammunut takassa.
End of Project Gutenberg's Hallatunturin lapset, by Laura Fittinghoff