Kun tuo vanha mies, miten aina tavallista, oli uskonut vaimonsa, poikansa, itsensä ja kaikki ihmiset Herran Jesuksen huostaan, nukahti hän; mutta hänen maatessansa leveni huuto kulovalkean lailla Kautokeinossa, että nyt oli helluntaijuhla toistamiseen tapahtuva maan päällä.
Lappalais-maamajat olivat tyhjinä. Lamik Rikkutin johtamina olivat samilaiset samonneet tunturille ja siellä näkivät he kaikki tuliset kielet alas tulevan taivaasta ja palavan heidän kunkin päänsä päällä. "Herran valitut" lankesivat hurmautuneina polvillensa lumeen.
Kello oli kaks, kun Thorsen heräsi kovast' ovelle kolkuttamisesta.
"Nouse ylös, kanttori!" huudahti ääni. "Onko sull' öljyä lampussas?
Herra on läsnä!"
Thorsen kapsahti ylös sängystään, viskas vaatteet yllensä, sytytti kynttilän ja avas oven. Lamik Rikkut ja useita lappalaisia seisoi suksillansa oven edessä.
Nämä olivat repineet myssyt päästänsä ja taivahan tähdet valaisivat heidän ylön kiihtyneitä kasvojansa.
"Tule ulos!" äännähti Rikkut. "Minä olen herättänyt sinut synninunestas puhumaan sielulles. Poikas tähden, jok' on sielunheimolaiseni, tahdon vapahtaa sinut. Tuomion basuuna soi, Herra on ovessa ja kolkuttaa. Pueta itses Kristuksen vanhurskauden pukuun, ennenkun se sinulle myöhäist' on."
Juuri tänä hetkenä kuului sydäntä särkevä valitushuuto. Mustine, alas olkapäille liehuvine hiuksinensa ja hömmämekko edest' ylös vedettynä syöksi Seimke joukkoon.
Seimke tunsi taas oitis miehensä, hän laskihe kohta miestänsä polvista halailemaan.
"Lamik!" äänsi hän, "tule takaisin kotihis!" Lappalainen potkasi pois vaimonsa hurmatussa hehkussansa.