"Tuo ei ole kylliks. Sinun tulee rukoilla minua, niinkuin — — —."
"Malttakaas, malttakaas!" sanoi Thorsen, "ei kuitenkaan missään tapauksessa Jakob Tudekasta! Nouse ylös Seimke!" jatkoi hän, "sinun tulee rukoilla Herraa, sinun Jumalaas ja hänt' ainoata palvella!"
Kun Seimke verkalleen nous ylös, loi Tudekas silmäyksen Thorseniin, täynnä vihaa, mutta myöskin pelkoa.
"Saatana ottakoon sinut!" huusi hän.
"Sinä et saa nuhdella," sanoi lukkari.
"Kyllä, Belialin poika! Kun nuhtelemisen voima tulee ylitseni, niin nuhtelen minä."
"Hänellä on oikeus nuhdella sinua," huusivat lappalaiset. "Jakob
Tudekas on hengissään, aavehissaan."
"Se henki, joka puhuu teidän suustanne, todistaa parhaiten, minkä hengen lapsia olette," vastasi Thorsen. "Samilaiset, te olette näyttäneet minulle teidän Rievdadus-merkkinne."
15. LUKU.
Pohjoisnapaseutujen pieni Pariisi. — Näin monen monia vuosia sitten kutsuttiin, kunnioitettiin Ultima Thulen pääkaupunkia, sen vaurastuneen seuraelämän loiston, säädyllisyyden ja hienouden vuoksi, sen taideaistin ja ihmetyttävän musiikkitaide "yksityiskokoelman" ja erityisten etevien draamallisten kykyjen perusteella — ylisummaan lahjakasten ihmisten tähden.