Sakea lumiryöppy esti vieraita näkemästä eteensä askeltakaan. Ainoastaan silloin kun revontulet leimahtelivat ylös pyryilman läpi, saattoivat he jonkun sekunnin nähdä komendantin asumuksen häämöittävän ja noita ystävällisiä, punaisiksi maalattuja huoneita, jotka kohottautuivat linnan muurien yli.
Väsyneinä ja melkeinpä uupuneina ryömivät vieraat edes kaitaa, kaadetuista koivun vesoista laitettua kujaa, jok' aina talven aikana yhdisti linnan ja kaupungin. Tämä varovaisuus oli samalla joku käskevä välttämättömyys; sill' ilman noiden alastomain, rapistuneiden tienosoittajain käsivarsitta olisivat kulkijat eksyneet lumi-pyryssä ja armotta joutuneet pois radalta ulos meren nieltäviksi.
Komendantin asunto oli valoisa ja hauska. Naisten valkoiset puvut ja kukkais-kiehkurat sointuivat sangen hyvin pyryn ja pakkasen maalaamien rusoposkien kanssa. Samovaara kiehui kihisten ja karavaanitee höyrysi.
André oli taas oma itsensä. Mielenkiihko oli haihtunut pois, hänen "paaninen kauhunsa" oli tyyntynyt ja tuntui hänestä nyt ainoastaan pieneltä jutkulta, jonka hänen kiihtynyt fanttasiiansa oli matkaan saanut. Hän tuns itsensä vakuutetuksi siitä, niin, hän saattais vaikkapa vetoa lyödä, ett'ei se ainakaan ollut hänen äitinsä. Melkeinpä hän naureli itse hänellensä, samalla kun hän kurttisieraili nuorta englannikkoa, Miss Hopea, jok' isänsä kera Kaasjordenista sinne tullut oli. Tuo oli nuori nainen, jonka nyt kaikkein sielutieteellisten olettamusten mukaan piti osaaman Olgaa pinteessä pitää. Hän tahtoi vaimollensa osoittaa, mitä hänell' oli oikeus tehdä. Hänen tuli nostaa ja avata silmiänsä!
Olga otti kuitenkin huomioonsa tät' uutta lemmityistä yhtä vähän kuin entistäkään; sillä hänen ajatuksensa samassa saivat suunnan, joka hänet täytti tuskalla ja levottomuudella.
Aina sen mukaan kuin ilta kului, eivät nimittäin hänen silmänsä kääntyneet Louise Walterin kasvoista, joiss' oli kiusallinen värivaihdos huomattava.
"Tuliskohan todellakin tämä kurja, syntinen leikki saamaan vakavat seuraukset!" ajatteli hän, ja närkästys valahti hänen keveästi kuohuvaan vereensä.
Katiljongitanssi alkoi. André valitsi Miss Hopen tanssikumppanittarekseen, mutta samana hetkenä, kun hän kiinnitti solmiota neitosensa vaatetukseen, käännähti Louise Walter nopeasti ympäri ja kävi vierehiseen huoneesen.
Olga, jok' oli hoksannut kyyneleet hänen silmissään, nous istuimeltaan särjetyin sydämin ja kiiruhti heidän jäljissä tuohon vierailuhuoneesen.
"Hyvä lapsi," sanoi hän, samalla kun hän koko hänen pikaisen luonteensa jalolla elävyydellä kietoi neiden sylihinsä juuri kuin suojellaksensa häntä, "ole levollinen, ole levollinen, kyllä se menee ohi, kaikki tyyni! Minä olen hänen vaimonsa ja näes, — minähän tään kannan, sentähden että kunnioitus minulle itselleni sanoo: sinun täytyy se kantaa."