Varo sinuas, varo sinuas, runoilija! Onko innostukses Jumalasta vai saatanasta?
Luonto otti oikeutensa! Sivistyksen siteet katkaistiin tuokiossa, ja koko lappalaisen hillimättömyys oli päässyt vallalleen. Mutt' olihan André päässytkin ylös korkealle tunturille.
Paholaisen voimat, jotka vallitsevat Ultima Thulen talv'yössä, valittavat äänet, haikeat huokaukset, ja kauhun parkuna, joka kuuluu ylt'ympäri pohjannavan, kaikki tämä sai yllykettä.
Ne parkuivat kiukussa, raivossa, mielettömyydessä.
Käsitteet hairauntuivat, ja yks asia sekoitettiin toisehen yhdeksi sotkuiseksi sekamelskaksi.
Lappalaisten aivoissa suli kansallisuus kristillisyydeksi, synti kansallisuuspetokseksi, perkeleen ijes samaksi kuin eurooppalaiset, lappalainen samaksi kuin kristitty ja norjalainen ol' yhtä kuin pakana.
Ei André koskaan ollut niin tajutta luonnostellut (improvisoinut), niin saatanaisin ihastuksin kuin tänä hetkenä.
Mutt' edesvastaus, runoilija, edesvastaus? Milloink' olet syynalaisuudeton?
Ja lappalaiset kuuntelivat. He silmäilivät ylös noihin hehkuviin kasvoihin, paholaisemaisesti kauniit kaikessa kesyttömyydessä, langenneen enkelin kasvot, jumalallinen ilmestys.
Nämä ne olivat kasvot, joit' Olga jo lapsena aavistanut oli.