Thorsen katsoi murhemielin hänehen. Hän muisti äidin huudahdusta: "Minä tahdon tanssia, minä tahdon elää, minä tahdon ulos!" Molemmat tahtoivat he ulos, pois hänen luotaan, joka heitä rakasti enemmän kuin omaa henkeänsä.
André näki tuskaiset tunteet isänsä kasvoissa, ja omatunto runteli häntä. Aavistiko hän tuota pikaa uhria, ei voi tietää, mutta rakkauden ja katumuksen käsittämänä ryömi hän kuitenkin särjetyin sydämin ja nöyrtynein mielin esihin isänsä jalkain eteen, syleili hänen polviansa ia sanoi ainoastaan tämän yhden ainoan sanan: "isä".
Kreivi tyttärinensä astui sisään.
"Olga", virkkoi kreivi, "minä olen Andrén ottanut ottopojakseni, hän seuraa mukanamme Itaaliaan."
Henkeänsäkään vetämättä kapsahti André ylös odottaen, mit' Olga tuohon vastais. Hän pälkyi Andrén silmihin.
"Très-bien (aivan hyvä)!" sanoi Olga astuen ulos.
André hänen jäljessään.
"Olga", äänsi hän yhteen purtujen hampaiden ra'osta, "miks et ole isälles sanonut, että minä edellä puol'päivän kaasin sen venheen?"
"En koskaan puhu kenestäkään pahaa", vastasi hän. "Kieliä en kantele konsanaan".
Kun huhu Kautokeinossa levisi, ett' André muukalaisen mukana tulee ulkomaille menemään, niin nytkös väkeä virtaili kanttorin kotihin. Jok' ainoasta tuntui kuin jos joku osa hänen omasta lihastansa ja verestänsä olis ulos reväistävä. Eikö hän ollut heidän yhteinen lapsensa ja veljensä? Eikö heillä kaikill' ollut omistusoikeus hänehen?