Mutta — miten sanottu! Nyt oli toden totta jotakin uutta aikaan saatava, jotakin semmoista, jot' ei ennen oltu nähty. Juhlaprogrammi oli näin kuuluva:
1. "Kun höyryalus näkösälle joutuu" — tykin laukaus, yleinen liputus.
2. Kun höyrylaiva heittää ankkurin satamassa — kerrottu kanuunan laukaus.
3. Kun maallenousu laiturilla on tapahtunut — kolmas laukaus, esitelmä, laulua, nuoret naiset antavat kukkaisvihkon, yleinen kukkaisten heittäminen ja hurraahuuto.
4. Tanssiaiset klupin huoneissa, tanssiaiset, serenaadi (iltalaulu) ja huvitulitus. Juhlakomitean esimies lainaili Göthen teoksista, ja naisten sydämet sykkäilivät ajatellessa, saada tuota pikaa istua vastakkain "jumalaispojan" kanssa. Jopa silloinkin, kun joku lyyrillinen runoilija naimisiss' on, vaikuttaa hänehen kuitenkin jonkunmoinen rakkaudellisuus; hänhän henkii kokonansa maan erotiikkia (rakkausoppia).
Tromsöön hieno yleisö oli yksmielinen kaikessa, paitse seuraavan kysymyksen vastaamisessa:
"Oliko kukkaisvihko — tämä merkityksekäs kukkio — — annettava itselle runoilijalle vaiko hänen nuorelle armollensa?"
Naiset sanoivat: "runoilijalle. Me suosimme runoilijaa, mutt' emme hänen puolisoansa."
Herrat taas, joiden sisuss' alkoi ritarius kuohua, määräsivät kuitenkin yksissä mielin: "hänen puolisollensa. Me suosimme runoilijaa juuri hänen puolisonsa kautta. Me osoitamme suurinta huomiotamme suosimalla sitä, ketä hän suosii."
Ja yleisess' äänestyksessä, miten tavallista, herrat voittivat.