Murheen hahmona oli ulvonta ja äkäjäminen, ilon Jumalassa sitä vastoin ilmaisi nauru, tanssi, keikkuminen ja juoksenteleminen. Uupumus ja suonenvetoiset väristykset pidettiin silminnähtävinä "hengen liikkeiden" tunnusmerkkeinä.
Mielen murtumisen merkiks oli vyötähis-hetalevyö pannaan julistettava ja vaimojen myssyin sarvekkeet piti tasaisiksi litistettämän; sillä noiss' ontoissa sarven muotoisissa puupalasiss' istua kökötti itse — perkele.
Samoin kuin kreivi Vasili, sanoi lappalainenkin: "kaikki riippuu muodosta!"
"Osoitas minulle Rievdadusmerkkis (kielimurteesi)! Oma suus on sinut tuomitseva!"
Julkisen Herranehtoollisella käynnin ohessa, joka siihen aikaan Kautokeinon kirkossa pidettiin, valloitti hurmaus nuo herkästi liikutuksiin tulevat lappalaiset ja tämä muutamissa minuuteissa koho' semmoiseks innostukseksi pyhän pöydän sakramentista, että "hengellisestä viinistä" ilon juoneet syöksähtelivät toistensa sylihin ja riehuisasti riemuten tanssivat juuri kuin päihtyneet Bachuksen pojat alttarin edessä.
Koko seurakunta nousi seisoalleen. Etäimmällä istuvat kipusivat penkeille ja katselivat toisten päiden yli.
Kauhistus kuvautui useimpain kasvoilla. Muutamat saivat suonenvedon ja pyörrytyksen, toiset kiiruhtivat kirkost' ulos.
Lamik Rikkut katseli kauan tuota meteliä. Fanttasiia kuohui hänessä, ja hän mietti Raamattua yöt päivät päähytysten. Hirmuinen hurjuus hehkui lappalaisten aivoissa, Viimein leimahti tuli, ja Lamik Rikkutin, miten hänen kanssaveljensäkin, sai henki valtahansa.
Oli kylmä, tähtikirkas jouluyö. Valkea Lamik Rikkutin majass' oli melkein sammunut, kun Seimke heräs siitä' että hänen miehensä seisoi nojautuen hänen ylitsensä. Kiljuvan hiiloksen paiste panihe hänen poskilleen.
"Hyvästi, sinä synnin vaimo!" sanoi hän. "Nyt menen minä ulos työhön
Herrani viinamäkeen."