YÖKKÖ
Pojat, ihmisen peijjaisjuhla nyt alkaa!
Paratiisissa, onnelan puolla
otus tuollainen harvoin saa kuolla.
Kääntyy nauraa hohottaen mennäkseen Inran luo.
MARAKATTI
Mit' oisi, jos nipästäis ihmisen jalkaa?
YÖKKÖ kääntyy takaisin vihaisena: Jätä nipistämättä se sorkka tai vilutauti ja horkka sun selkäsi köyryyn lyö ja Iisäksi untuvat nahasta syö.
Menee Inran luo, mielistelevästi houkutellen.
Naa — jokos sirkutat, sirppana sorja, miss' on minun häntäni norja — — — Mikä hyöty on kiukusta mykästä? Ei mykkää neitoa missään lykästä, sano päätä ja pahkaa, niin paimenen eessä sun suojelen selkänahkaa.
Jatkaa hiljaisella äänellä houkutteluaan.
MARAKATTI Mut oikein kun nuuskin ja tarkkaan, tuot' otusta vertaan patriarkkaan ja pappiin ja muihinkin apinoihin, on niinkuin ois jotain apinamaista — tosin nurjalta puolelta käännettynä miten sanoisin — kieroksi väännettynä — ois jotain tuttua, ssukulaista etonaamassa tuossa — —
YÖKKÖ suuttuneena: Mut ootas, kun pappi suo saarnansa antimet niin tottapa heltii kielesi kantimet!
MARAKATTI Kuka ties ovat olleet hekin paratiisissa kerran kuin mekin, mut sitten houkiksi, narreiksi käyneet ja pöyhkeinä ylpistäyneet. On miekkonen täytynyt portista ajaa, ja ulkopuolella onnelan rajaa on suurtunut hullujen luku, on siittynyt sairasten suku.